http://lumirae.net/reppujupisee/
http://lumirae.net/reppujupisee/
Alunperin julkaistu artikkelina Lapinkoiralehti Reviirissä 3/02. Tämän jälkeen laajennettu useita kertoja. Viimeisin päivitysversio 12.11.07.
"Retkeily ilman koiraa on kuin söisi tyhjältä lautaselta". Tämän kansanviisauden keksin itse päästessäni ensimmäiselle kunnon Lapin vaellukselle Savun kanssa. Edellissyksynä olin tarponut sinänsä oikein miellyttävän Saariselän lenkin ihmisseurassa, mutta kaivannut kovasti koiraani, joka mielestäni olisi kaiken huipuksi istunut maisemaan oikein oivasti. Päätin silloin, etten ilman pakottavaa syytä enää jätä koiraa kotiin patikoimaan lähtiessäni. Tietenkin vaellus ilman koiraa voi olla helpompi, mutta kun ottaa huomioon nelijalkaisen ystävänsä tarpeet ja huolehtii myös siitä, ettei koira aiheuta häiriötä luonnolle tai muille vaeltajille, on tuloksena yleensä voittopuolisesti antoisa yhteinen kokemus.
Viikon tunturivaellus Lapissa ei ole ainoa mahdollisuus kokea erämaan kauneutta ja rauhaa. Mukavia patikkamaastoja löytyy joka puolelta maata, aivan eteläisintä ruuhka-Suomea myöten. Virkistysalueilla ja kansallispuistoissa on kilometreittäin merkittyjä reittejä, joista voi valita omalle ja koiransa kunnolle sopivan reissun.
Jos koira on elänyt pääasiassa sohvaperunaelämää, ei sitä voi yhtäkkiä tempaista mukaan viikon Lapin vaellukselle. Tosin tällaisen koiran omistajallakin voi olla vaikeuksia selvitä reissusta, ellei hän ole sitten kohottanut kuntoaan ilman koiraa. Jokainen tuntee itse oman koiransa parhaiten, mutta pääsääntöisesti pidemmälle reissulle ei lähdetä kovin nuoren tai vanhan koiran kanssa, eikä rasituksessa ärtyvistä vammoista tai vaivoista (esim. sydän- tai lonkkavika, nivelrikko) kärsivän koiran kanssa. Tavallinen kotikoirakin on syytä laittaa ainakin kuukautta ennen reissua kuntokuurille, jos lenkit ovat jääneet muutamaan puolituntiseen päivässä.
Hyväkuntoisellekin koiralle pitkästä vaelluksesta voi muodostua varsinainen kuntotesti, jos säät eivät suosi, valmistautuminen on ollut puutteellista ja varusteet huonoja. Kaiken kaikkiaan koiran kanssa matkaan lähtevän tulee suunnitella vaellus koiran kannalta vähintäänkin yhtä hyvin kuin itsensä.
Jo muutamaa viikkoa ennen pidempää vaellusta on hyvä aloittaa vahvemman ruuan syöttäminen koiralle, sillä raskaan fyysisen rasituksen aikana se tulee tarvitsemaan paljon energiaa.
Jos koira syö teollista koiranmuonaa,voi siirtyä vaikkapa pennuille tai kilpakoirille tarkoitettuun laatuun, tai ruokaan voi lisätä esimerkiksi rasvaista kuivalihaa. Kuivanappulat ja -liha ovat myös itse reissussa paras ruokavaihtoehto, joten jos koira normaalisti syö tuoretta lihaa tai tölkkiruokia, pitää retkisapuskaan ehkä aluksi totutella. Moni ronkelikin koira napsii kairassa kuivamuonaa vaikka ei siihen kotona suostu koskemaankaan.
BARF- eli raakaravinnolla ruokittavan koiran ei kuitenkaan tarvitse vaellustakaan varten siirtyä takaisin nappularuokaan, eikä se edes välttämättä onnistukaan, sillä koiran maha ei ehkä kestä kuivamuonaa enää lainkaan. Barffarillekin löytyy kuivalihan lisäksi paljon sopivia reissueväitä lemmikkikaupoista. Erittäin hyvää ja kevyttä vaellusmuonaa ovat kuivatut liha- ja sisäelinherkut, joita voi tehdä itsekin, jos vain kestää hajun. Lemmikkiliikkeissä on myytävänä ainakin kuivattua mahaa (saatavana on myös hajuttomampaa pakastekuivattua laatua), lihaa, possunkärsiä, kieltä, sydäntä, maksaa ja kuoretta. Liha-aterioihin on hyvä lisätä kananmunakuorijauhetta tasapainottamaan kalsium-fosforisuhdetta.
Erittäin hyvää vaellusmuonaa koiralle on kuivakala. Viitseliäs ihminen, jolla on tarkoitukseen sopivat välineet ja tilat, voi valmistaa evästä ihan alusta alkaen itse. Esim. verkoista usein löytyvä, roskakalana pidetty särki muuttuu kuivaamalla oivalliseksi koiranruuaksi. Jos ei ole mahdollisuutta pyytää ja/tai kuivattaa kalaa itse, voi turvautua lemmikkikauppojen tarjontaan. Ainakin hyvinvarustelluista liikkeistä löytää usein kuivattua kuoretta, joka pienen kokonsa vuoksi on helppoa pakattavaa koiran sapuskapusseihin.
Vaikka BARF-koiran ruokavalio voi muuten ollakin ilman kasviksia viikon verran aika huoletta, voi ainakin Lapissa poroalueilla retkeillessä löytyä niin paljon vanhoja luita rouskutettavaksi, että koira saa vatsansa kovalle. Niinpä mukaan kannattaa ottaa ainakin muutama kasvissoseateria, tietysti kuivattuna. Soseen kuivatus onnistuu samoin kuin lihojenkin eli uunissa (kiertoilmauuni on paras) enintään 50 asteen lämpötilassa tuuletuksesta huolehtien. Sose on kätevintä levittää ohueksi kerrokseksi ritilälle asetetun leivinpaperin päälle. Valmiin koppuran levyn voi surauttaa jauheeksi yleiskoneella.
Annoksiin kannattaa ainakin rankemmilla reissuilla lisätä myös rypsi- tai lohiöljyä.
Koira on hyvä ruokkia aamulla kevyesti ja illalla leirissä tukevammin, niin se nukkuu rauhallisesti mahansa vieressä yön. Tauoilla voi koirallekin tarjota välipalaa, sillä yhtäkkinen tuntikausien liikunta on lähes jokaiselle koiralle niin suuri fyysinen muutos, että energiaa palaa.
Juominen on syömistäkin tärkeämpää, ainakin hellekeleillä. Jos maasto on kuivaa, muista ehdottomasti varata tarpeeksi juotavaa myös koirallesi. Puroja ja lampia vilisevässä ympäristössä koira saa tietenkin tankattua luonnosta, eikä sinun tarvitse kantaa ylimääräistä painolastia. Jos koira on niin väsynyt, ettei se suostu juomaan, sekoita juomaveteen esim. turvoettua kuivalihaa tai tonnikalan lientä. Etenkin hellekelillä koira menee nopeasti huonoon kuntoon, jos se ei juo tarpeeksi ja rasitus on kovaa.
Koiralla ei ole hienoja Vibram-pohjaisia vaelluskenkiä, vaan sen on tassuteltava koko matka paljain jaloin. Pidä siis huolta, että sen tassut ovat ennen vaellusta ja sen aikana hyvässä kunnossa. Ennaltaehkäisevänä hoitona kannattaa tassuja rasvata jo ennen reissua, mutta myös huolehtia siitä, että anturat "karaistuvat" liikuttamalla koiraa monipuolisesti erilaisissa maastossa. Sohvaperunakoiran tassut eivät välttämättä kestä ensimmäistäkään vaelluspäivää vaativassa maastossa, esim. Yliperän kivikoissa. Maastossa liikkumiseen tottumattoman koiran käpälät saattavat nirhautua vereslihalle pelkästä normaalista kulkemisesta, joten "herkkähipiäinen" koira on parempi jättää kotiin kuin ottaa tunturiin nilkuttamaan.
Koiran kanssa vaeltajan rinkasta löytyy tietenkin omien ensiapuvälineiden lisäksi haavereiden varalta koiralle sopiva tassusuoja, tai mieluiten useampi, varsinkin jos liikutaan rakkaisessa tunturissa. Urheiluteipillä ja/tai itsekiinnityvällä, joustavalla siteellä saa loukkaantuneen tassun paketoitua jotenkuten suojaan, mutta jos tarkoitus on pystyä vielä kävelyttämään koiraa pidemmin, tulee siteen päälle kääräistä joku vettäpitävä, kestävä suojus.
Talvella koiran kannalta hankalin keli on herkästi murtuva, kova hanki, joka saattaa repiä esim. kannuskynsiä jopa irti. Tällaisia vaurioita varten tassusidetarpeet ovat välttämättömät. Pitkäkestoinen kulkeminen, etenkin jos koira samalla vetää ahkiota tai kantaa painavaa reppua, voi saada tassut vuotamaan verta muutenkin. Kannattaa siis totuttaa koira tossujen käyttöön jo ennen talvivaellukselle lähtöä.
Rinkan ylipainon kanssa tuskailevan vaeltajan kannattaa ottaa huomioon, että koirankin voi laittaa kantamaan osan tavaroista, ainakin omat ruokansa. Lappalaiskoira kantaa vaivatta viikon vaellusmuonat, kunhan ne ovat kevyttä kuivaruokaa. Koirille on myytävänä monenlaisia kantolaitteita, joiden hintahaarukka liikkuu noin kolmenkymmenen ja kahdensadan euron tuntumassa. Halvimmasta päästä ovat ainakin saksalaisen nettikaupan Globetrotterin myymät Four Seasons -merkkiset reput, joita on saatavilla kolmea kokoa. Pienin eli S-koko sopii yleensä lappalaisille, joskin aivan pienimmille nartuille ne ovat sen verran isot, ettei niitä saa istumaan mukavasti kuorman kanssa. Vähän teknisempiä reppuja on tarjolla esim. Alaskanmalamuuttiyhdistyksen nettikaupassa. Hyvinvarustetuista koiratarvikeliikkeestä erilaisia reppuja voi myös löytyä.
Kotimaisia reppuja valmistaa kahdessa koossa tamperelainen Vihe Vaellus (puh. 03–345 2737). Ompelutaitoinen tekaisee reput itse vaikkapa vanhoista talutusvaljaista ja enstex-kankaasta. Hyvässä kantolaitteessa on pehmustetut valjaat, joihin itse reput kiinnittyvät, sekä talutuslenkki sekä sään päällä että reppujen takana.
Toinen kotimainen valmistaja on T:mi Nallenpolku, jolta voi tilata Jeri-koiranrinkkaa viidessä eri koossa. Nallenpolulta saa myös muita koiratarvikkeita.
Usein lemmikkitarvikeliikkeissä myytävät edulliset hevosen satulalaukun malliset reput eivät ole suositeltavia, sillä koira ei ole hevonen eikä sille saisi laittaa painoa selän päälle, vaan painopisteen tulisi asettua hartioille.
Koiran kantoreput kannattaa hankkia hyvissä ajoin ennen vaellusta, ja totuttaa koira niihin ensin kotona ja sitten lyhyillä kävelyillä. Aluksi koira voi aristella selkään asetettavaa hökötystä kovastikin, mutta varsinaisessa reissussa yleensä käy niin, että taakan kantamisesta tuleekin koiralle Tehtävä, jonka se suorittaa hyvin tärkeänä ja ylpeänä. Reppujen tasapainottamisesta on huolehdittava, ettei koira rasita lihaksiaan epätasaisesti, samoin on joka ilta tarkistettava iho mahdollisten vaurioiden varalta. Väärin säädetyt tai pakatut reput voivat aiheuttaa pahojakin hiertymiä.
Kantoreppuihin kannattaa pakata joko vedenkestäviä tavaroita tai sitten kääriä sisältö tiiviisti muovipusseihin. Reput on vedenpitävyydestä huolimatta syytä riisua isompia vesistöjä ylitettäessä, etteivät ne häiritse koiran tasapainoilua liukkailla kivillä. Myös tauoilla reput luonnollisesti riisutaan samalla kun itsekin karistetaan rinkka selästä.
Aikuinen, terve koira voi rodusta riippuen kantaa kolmanneksen tai jopa enemmänkin omasta painostaan, mutta nuorelle, kesken kehityksen olevalle koiralle on laitettava huomattavasti vähemmän taakkaa. Koirasta ja reppujen mallista riippuu millainen paino on vielä koiran mielestä mukava kannettava. Jos lastaat liikaa, on tuloksena ainakin kipeät lihakset, hiertymiä ja luultavasti erittäin haluttomasti reppuihin suhtautuva koira. Aloita siis kevyillä repuilla.
Tavallinenkin talutin käy vaellusreissulle mainiosti, mutta ehdottomasti paras vaihtoehto on hankkia säädettävä, joustava vaellustalutin, jonka saa kiinnitettyä omalle vyötärölleen. Näppärä valmistaa tämänkin kapineen itse, mutta erinomaista mallia on saatavilla myös Alaskanmalamuuttiyhdistyksen kautta. Jousto-osa remmissä takaa sekä vaeltajalle että koiralle nykäyksettömän, turvallisen menon ja säädettävyys antaa pelivaraa maaston ja vauhdin mukaan. Tavallisen fleksin kanssa ei ainakaan metsämaastoon kannata lähteä, sillä ohut naru kietoutuu ja takertuu todella helposti puihin ja pensaisiin. Avotunturissa fleksi voi olla oivallinen väline. Taluttimeen kannattaa tehdä vaikka vanhasta repun viilekkeestä irroitettava, pehmustettu vyötärökappale, jolloin remmiä ei tarvitse kiinnittää rinkan lantiovyöhön, vaan koiran pystyy irrottamaan itsestään helposti yhdellä lukon painalluksella. Ainakaan anatomic-rinkkojen muovisten solkien kestävyyttäkään ei kannata lähteä kairaan kokeilemaan kiinnittämällä voimakas, riuhtova koira suoraan lantiovyöhön.
Olipa talutin minkä mallinen tahansa, sitä pitää käyttää oikein eli joko pitää koira siihen kytkettynä koko ajan tai vähintäänkin ottaa koira kiinni AINA kun muita vaeltajia on näköpiirissä, vaikka ei kansallispuistossa oltaisikaan. Kansallis- ja luonnonpuistojen (joissa suuri osa suosituimmista vaellusreiteistä kulkee) on koirien irti päästäminen kiellettyä. Luonnollisestikin koira, joka ei pysy irti ollessaan muutaman metrin päässä ihmisistä, on pidettävä aina kiinni, etenkin poronhoitoalueella, samoin muualla liikuttaessa kiiinnipitoaikaan. Myös leirissä koira on syytä pitää kytkettynä. Irti koira taas tulee taluttimesta päästää vesistöjen ylityksissä sekä muuten vaarallisissa maastoissa, jolloin kompuroiva koira voi aiheuttaa ihmiselle vaaratilanteen tai päinvastoin.
Muiden varusteiden tarpeellisuuteen vaikuttaa lähinnä säätila ja koiran rotu. Räkkäaikaan liikuttaessa täytyy koiralle lähes poikkeuksetta olla mukana jotain hyönteiskarkotetta, vain aivan paksuturkkisimmat, lähinnä arktiset rodut, joilla on tarpeeksi karvaa myös mahanalusessa, naamassa ja korvien sisäpuolelle, voivat pärjätä ilman. Tauoilla ja leirissä koira kannattaa laittaa rankiseen tai telttaan, jos ötököitä on kiusaksi asti.
Karkotteen sopivuutta omalle koiralle pitää testata ennen reissuun lähtöä, ettei mahdollinen allergia- tai muu yliherkkyysreaktio aiheuta ikäviä yllätyksiä. Usein käytettyjä karkotteita ovat tehokkaat, kotieläimille tarkoitetut aineet kuten esim. Tallipoika ja Sekter, joista ainakin viime mainittu pitää mäkärät hyvin loitolla, tosin vaikutusaika on melko lyhyt, joten sitä pitää lisätä usein. Pään alueelle voimakkaita myrkkyjä ei tule käyttää, eikä koira saisi päästä nuolemaan itseään. Tehottomampia, mutta turvallisempia karkotteita ovat erilaiset eteerisiin öljyihin perustuvat aineet, tervavoiteet ja pikiöljyt sekä muut luontaistuotteet. Jos koira nukkuu samassa teltassa ihmisten kanssa ei kovin sotkevaa ja voimakkaantuoksuista karkotetta kannata käyttää, tai ainakin tulee pestä se pois ennen telttaan menoa.
Koiralla kuin koiralla on hyvä olla oma pieni makuualusta. Pätkä solumuovia on hyvä ja kevyt vaihtoehto. Herkästi paleleva koira saattaa tarvita myös takin tai peitteen, jopa sateisella ja viileällä kesäreissulla, saati sitten Lapin syyspakkasissa. Oma taukotakki tai vastaava käy koiralle hyvin alustaksi. Koira voi myös nukkua makuupussin jalkopäässä, jos siellä on tilaa ja pussissa on kaksisuuntainen vetoketju, jonka saa auki myös alhaalta. Sanomattakin on selvää, että talviretkelle kannattaa lähteä vain sellaisen koiran kanssa, jonka säänkestävyys sen sallii.
Isoa ja painavaa ruoka- ja vesikuppia ei koiralle kannata mukaan raahata. Nappularuoka on helppo tarjoilla vaikka suoraan pakkauspussukasta. Liotusta vaativille eväille voi ottaa syvän kertakäyttölautasen, tai jos arvostaa kestokulutusta, vaikkapa kokoontaittuvan Orikaso-kulhon, joka on helppo pitää puhtaana ja kuljettaa rinkassa.
Metsähallituksen kanta koirien sallimisesta autiotuvissaan on vaihdellut melkoisesti vuosien varrella. Tällä hetkellä (syksy 2007) on tilanne se, että erityisesti idän ja pohjoisen autiotupiin koiria saa viedä, tosin moniin vain muiden käyttäjien suostumuksella. Varaustupiin koiria (tai muitakaan lemmikkieläimiä) ei sen sijaan yleensä saa viedä ollenkaan. Asianlaita kannattaa tarkistaa ennen reissua tupakohtaisesti Metsähallituksen www.luontoon.fi -sivuilta.
Koiraihmisen tulee ymmärtää, että muut vaeltajat eivät välttämättä sinänsä ole koiria vastaan, mutta koirista pitävääkin ihmistä voi ärsyttää koira, jonka annetaan vapaasti touhuta tuvassa tavaroita tonkien ja pöydän ääressä ruokaa kärkkyen. Jos siis välttämättä haluat yöpyä koiran kanssa tuvassa, jossa on muitakin kulkijoita, pidä koira kiinni, myös yöllä, ellei se ole ehdottoman hyväkäytöksinen. Myöskään lavereille koiraa ei tietenkään saa päästää, varsinkaan jos niillä on patjat, mutta ei muutenkaan jos tuvassa on muitakin nukkujia.
Jos koirasi ei tule toisten koirien kanssa toimeen, älä majoitu sen kanssa tupaan, jossa on tai jonne tulee muita koiria. On kohtuutonta olettaa, että rähisevän koiran kanssa voisi valloittaa petipaikan tuvasta. Tämä sisältyy toki jo autiotuvan yleisiin käyttösääntöihinkin, joissa sanotaan: "Älä häiritse muita tuvan käyttäjiä". Aivan varmasti muita käyttäjiä häiritsee, jos kaksi koiraa jatkuvasti murisee ja rähähtelee toisilleen, eikä se ole mukavaa koirille itselleenkään.
Ota myös huomioon allergiset ja koirapelkoiset. Kuuluu hyviin tapoihin itse kysyä, onko kenelläkään mitään sitä vastaan, että koira yöpyy tuvassa, ja jos vähänkään tuntuu siltä, että jollakulla on, vaikkakaan hän ei välttämättä rohkene sitä sanoa, siirtyä ulos omaan majoitteeseen, ellei esim. ulkona raivoava myrskysää sitä estä.
Muita ajatteleva koiraihminen kantaa siis mukanaan oman majoitteensa, ja luonnollisestikin ainakin suosituimmilla reiteillä majoite tulisi olla mukana vaikka koiraa ei olisikaan. Vaellusalueen valinnallakin on merkitystä; on hyvin ajattelematonta lähteä keväthankien aikaan koiran kanssa Haltin reitille ilman omaa majoitetta ja ilman muuta olettaa saavansa koiransa kanssa petipaikan jo muutenkin väkiä pullistelevista tuvista. Järjen käyttö ja varautuminen on muutenkin reissuun lähdettäessä suositeltavaa, koiran kanssa kahta enemmän.
Koira on hyvä opettaa nukkumaan teltassa, jos se ei sitä ole ennen kokeillut. Selkää vasten painautuva lämmin koira on mukava kuumavesipullo kylminä syysöinä, joskin mitalin toisena puolena on litimärän koiran sietäminen kaatosateessa patikoinnin jälkeen. Koirallekin on syytä olla matkassa oma pieni pyyhe, esim. Wettex-liina tai vastaava, jolla saa edes osan kosteudesta turkista pois ennen majoittumista. Koira voi toki nukkua myös tunneliteltan apsidissa, jos se on siihen totuettu, eikä sillä ole tapana karata liepeen alta omille retkilleen.
Laavussa, louteessa tai taivasalla nukuttaessa koira on parasta kytkeä kiinni. Yöllisen erämaan houkuttelevat liikahdukset ja äänet voivat houkuttaa sitä kilttiäkin koiraa liikaa.
Koira voi nukkua myös taivasalla, mikäli se on tarpeeksi säänkestävä, pysyy varmasti lieassaan eikä karkaa yöllä esim. poroje perään, eikä tupien pihapiirissä tai muuten yleisillä paikoilla leiriydyttäessä häiritse muita vaeltajia ääntelyllään. Räkkäaikaan ei paksuturkkinenkaan, mäkäräisiin ja polttiaisiin tottumaton koira pärjää ulkona. Koiran kanssa ei pahimpaan räkkäaikaan muutenkaan ole kovin järkevää pohjoiseen lähteä.
Kaikkein tärkeintä valmistautumista koiran kanssa vaellusta suunniteltaessa on vaelluskohteen valinta ja sen ominaispiirteisiin tutustuminen hyvissä ajoin etukäteen. Koiran kanssa ei kannata lähteä Etelä-Suomen metsäpoluille lintujen pesimäaikaan eikä Lappiin porojen vasomisaikaa edeltävinä viikkoina. Ota aina etukäteen selville suunnittelemasi kohteen tilanne luonnon hyvinvointi päällimmäisenä mielessä pitäen. Luonnonsuojelualueilla ja kansallispuistossa on omat sääntönsä, jota jokaisen koiran kanssa retkeilevän tulee ehdottomasti noudattaa.
Koiranomistajan on tunnettava vastuunsa myös retkeiltäessä "rajoituksettomilla" mailla "rajoituksettomaan" aikaan. Kaikkein huomaavaisinta luontoa ja muita kulkijoita kohtaan on pitää kilttikin koira kiinni. Kun koira kulkee vaeltajan edessä taluttimessa, on molemmilla lisäksi rauhallinen mieli; olette toisiinne kytketyt ja vaellatte yhdessä. Koiraa ei tarvitse jatkuvasti pitää silmällä ja huhuilla, eikä koiran puolestaan tarvitse paimentaa vaellusseuruetta, vaikka toisaalta paimenkoira saattaa siitä nauttiakin.
Koirien irtopito erämaissa ja vaellusreiteillä on ehkä suurin riitelyä aiheuttava yksittäinen keskustelunaihe vaellusfoorumeilla. Koirakeskustelupalstoilla taas suurin osa ihmistä tuntuu kehuvan, miten koirat ovat maastossa ainakin enimmäkseen irti eivätkä "mene kauas" tai "ole pitkään poissa". Jokaisen koiraansa vaellusmaastoissa irtipitävän tulisi kuitenkin ennen omaa ja oman koiransa mukavuutta ajatella aina ympäröivää luontoa, eläimiä ja muita vaeltajia. Irrallaan oleva koira voi aiheuttaa vaaratilanteita, vaikka se ei jahtaisi poroja tai lintuja tai olisi ihmisille vihainen, missä kaikissa tapauksissa kiinnipitämisen tulisi olla itsestäänselvää. Jo pelkästään irtiolevan vieraan koiran ilmestyminen näköpiiriin voi aiheuttaa oman koiransa kanssa liikkuvalle vaeltajalle harmia - kaikki koirat eivät ilahdu toisten koirien tapaamisesta. Koirapelkoiselle ihmiselle jostain tunturinkupeesta yllättäen eteen ryntäävä eläin voi olla todellinen kauhun paikka, eikä luonnon rauhan rikkominen jatkuvalla koiran nimeltä huutelullakaan ole erämaahan sopivaa käytöstä.
Toisin kuin monet mielellään väittävät, koira ei yleensä kärsi kiinnipitämisestä, kun se on opetettu kävelemään kytkettynä. Tietenkin monesta koiranomistajasta olisi mukavaa katsella miten koira onnellisena kirmaa tunturissa, mutta erämaita ja muita vaellusmaastoja ei tulisi pitää koirien elämyspuistoina. Erämaissa, kuten kaupungeissakin, on omat lakinsa ja sääntönsä, eikä koiranomistajien kannattaisi hankkia kaikille koirien kanssa vaeltaville huonoa mainetta. Silloin, kun koira on hyvätapainen on sen kanssa liikkuminen ilo koiranomistajalle, eikä siitä ole häiriötä muille.
Kun reissuun on valmistauduttu hyvin ja varusteet ovat asianmukaiset, koira osaa kulkea rauhallisesti kytkettynä ja päivävauhti ja -matkat pidetään sopivina, on vaeltaminen koiran kanssa nautinnollista puuhaa. Yksinkulkijakaan ei ole yksin, kun hänellä on koira seuranaan. Kaupungissa elävälle koiralle pelkkä monen päivän kulkeminen luonnossa yhdessä laumanjohtajan kanssa on iso elämys, josta nauttii koiran lisäksi omistajakin.
Tauolla istahdetaan mättäälle ja nojataan kelopuuta vasten koiran kiertyessä kerälle jalkoihin. Horisontissa siintävät sinitunturit, kuukkeli nalkuttaa lähipuussa ja mieli harhailee nuotiosavun kiehkuran mukana yläilmoihin. Koira ja vaeltaja lepäävät. Ensi vuonna tullaan uudestaan.
Lisää lukemista:
> Koiran vaellusvarusteet
> Koiran kanssa retkelle (luontoon.fi)
> Minna Toivola: Retkeily koiran kanssa - ensimmäinen aiheesta kirjoitettu kirja