http://lumirae.net/reppujupisee/
http://lumirae.net/reppujupisee/
Kuhmon korvessa heinäkuussa 2002
(Kuvat, joissa esiinnyn itse, otti tietenkin Marita)
Pitipä tätäkin kokeilla! Kuka tervejärkinen nyt lähtee patikoimaan pitkin Kuhmon synkkiä (varsin aurinkoisia ne kyllä olivat) saloja kolmenkymmenen asteen paahtavassa helteessä? No me tietysti, urhea retkikunta Minna ja Marita sekä uskolliset koiramme Savu, Essu ja Pasi. Maritapa vielä kehitti itsensä kuumeeseen jo lähtövaiheessa, joten lämpöä piisasi joka taholta.
Pakattiin reppuihin Trangia ja eväät, tankattiin vesipullot, harhailtiin autolla pitkin Kuhmon keskustaa etsimässä karttaa ja todettiin lopulta olevamme niin oivia suunnistajia, että hyvin ylimalkainen piirroskuva alueen retkeilyreiteistä riittäisi. Ja riittihän se, eli tässä tapauksessa ei pätenyt se vanha sanonta kuuseen kurkotuksista.
Maasto oli helppokulkuista, mutta föönin lailla puhaltava tulikuuma tuuli ja pään ympärillä pörräävät paarmalaumat eivät oloamme elähdyttäneet. Ilman pipaa olisi pää varmaan syöty rei'ille.
Onneksi Hiidenportin tienoilla polku kulki välillä varjoisassa metsässäkin, ja pääsimme virkistäytymään purossa.
Oli varsin tautinen reissu. Marita kyllä jaksoi köpötellä tautiinsa nähden melko reippaasti, ja meillä oli tautisen hauskaa, vaikka oli tautisen kuuma. Nautimme puolimatkassa laavulla pasta-aterian ja puolukka-Ottoa, joilla oli hyvin nukuttava vaikutus. Niinpä vetäisimme parin tunnin päiväunet. Koiratkin malttoivat levätä, joskin Pasin ja Savun oli vahdittava leiriä eri suunnilta.
Koska karttamme oli niinkin kehno, kuljimme turhanpäiten kohti jotakin paikkaa, jonka nimi piti kai oleman Pullukkavaara. Saattoi se olla jokin muukin, mutta meidän tautisissa mielissämme se toki vääntyi Pyllyvaaraksi. Pulla tai pylly, ei sieltä polun päästä mitään kuitenkaan löytynyt. Väsyneinä käännyimme takaisin, ja askeliamme siivitti ainoastaan se ajatus, että saisimme nähdä komean Hiidenportin uudestaan. Ja ehkä plutata myös siinä purossa.
Jossain vaiheessa lämpöhalvaantuneisiin aivoihimme hiipi pelko karhuista, jotka takuulla vaanivat retkikuntaamme mättäissä. Niinpä aloimme puhua kuuluvalla äänellä, emmekä löpisseetkään ihan mitä tahansa, vaan pidimme Risto Rasa -lausunnat. Ei näkynyt karhuja. Sen sijaan havaitsimmme eräällä suolla kurkia, mutta tämä tapahtui kyllä ennen runonlaulantaamme.
Toikkaroituamme Jonkerinsalolta takaisin Kuhmon Saunajärvelle, Itälän korpikämpälle, jossa pidimme majaa ystäviemme luona, olikin ohjelmassa kaivatun saunan sijasta (niin, ei riittänyt lämpö meille vielä, lisää olisi pitänyt saada) iltaretki Saunajärven seudun erämaihin. Hyppäsimme autoon ja Kirsti, jo melkein alkuasukas, lähti oppaaksi.
Kuva: Kirsti Lilja
Löysimme pienen kävelyn jälkeen aivan ihastuttavan valokuvauksellisen suolammen, jonka rannalle asettauduimme kuuntelemaan luonnon ääniä. Ja nauttimaan virvokkeita; Kirstillä oli virolaisessa sienikorissa kuplivaa kesäjuomaa. Kun vielä takaisin Itälään ajaessamme Marita näki aidon kuhmolaisen metsäpeuran viuhahtavan, olikin päivä komeasti pulkassa.