Pentuprojekti 2004

Me ODOTAMME. Paitsi lottovoittoa, aikaa vihdoin lukea Alivaltiosihteerin Matka virallisuuden keskipisteeseen ja nokimonnisten löytymistä suomalaisesta akvaarioliikkeestä, me odotamme koiranpentua.

Tiedostamme toki sen, että meillä on jo kaksi, joskaan ne eivät enää ole pentuja, paitsi toukokuussa 9 vuotta täyttävä Esteri ja juuri 6 vuoden rajapyykin saavuttanut Savu. "Porukassa paremmaksi!" olkoon mottomme, kun kämmenet hikisinä suunnittelemme pennunkestävää sisustusta ja minä muistelen hilpeänä Savun pentuajan tempauksia Minnan kuunnellessa niitä kalpeana.

Näillä sivuilla tulen vaihtelevassa määrin perehtymään pennunodotuksen ihanuuteen ja kamaluuteen "Vertaistukea tarvitseville" -hengessä.

Rohkeasti tulta päin!


Päivitetty viimeisen kerran 11.7.04
Siirrymme Liekin omille sivuille.
© Minna Lumirae