Merkintöjä

Toukokuu 2007

Meillä oli mukavia vappuvieraita! Minna ja Liekki ajoivat Kuopiosta maanantai-iltana Valkeakoskelle. Ei kylläkään ihan vain vappua viettämään, vaan Lieksu tuli minulle hoitoon pariksi päiväksi Minnan Helsinkiin suuntautuneen työmatkan vuoksi. Vappupäivänä saatiin vähän tehtyä remonttiakin. Remontista tulikin mieleeni käyttää jälleen tilaisuutta hyväkseni kehuakseni Lumon ihanuutta. Mikä muu iloinen, touhukas nuori koira malttaisi antaa oviaukon peittona olevan ohuen pölysuojamuovin olla paikoillaan päivätolkulla yhtään siihen koskematta? Pahimmassa tapauksessahan kaikki se muutama kilo hiontapölyä, jota nyt oli "vain" olohuoneen seinillä, lattioilla, sälekaihtimissa ja muilla pinnoilla, olisi työpäivän aikana voinut matkustaa kaikkialle muuallekin asuntoon. Mutta Lumous on niin tilannetajuinen ja asiallinen kuin vain toivoa saattaa, ettei tullut edes mieleeni pelätä sen ryhtyvän "remonttiavuksi".

Oli hauskaa nähdä Liekkiä, joka tapansa mukaan örmyili ja jurputti koko vappuaattoillan, mutta jo seuraavana päivänä oli kuin osa laumaa. Jopa Savun kanssa se melkein leikki ja Lumon kanssa ne viilettivät joka lenkillä kuin päättömät kanat. Liekillä oli ollut lievä valeraskauskin (tai ei niin lieväkään kun nisistäkin oli tullut maitoa), mutta ilmeisesti hoitoreissulla moiset hömpötykset unohtuivat kun pääsi muiden koirien kanssa temmeltämään. Sain otettua nelikosta uuden kuvan tuonne Merkintöjä-sivun alkuunkin, mutta ohessa vähän todisteita siitä, ettei se ollut ihan helppoa, eikä lopputulos kyllä nytkään ole ihan täydellinen... Kuvasta näkyy kuitenkin huima ero vuoden takaiseen - Lumo on kasvanut (ja Savu lysähtänyt...). Oli Lumo nyt selvästi Liekkiä matalampi vieläkin, mutta järeämpi se kyllä on luustoltaan.

Liekki on myöskin löytänyt kutsumusammatin. Siitä tulee kaverikoira! Mikäpä muu tuolle rauhallisuuden ja kiltteyden perikuvalle sopisikaan niin hyvin kuin paijattavana istuminen. Pentujakin pitäisi tässä alkaa Lieksulle suunnitella, mutta ei ole vielä sopivaa urosta löytynyt. Vähän mietityttää sekin, että lapinporokoiranpentuja tulee nykyään joka tuutista, eli miten sitä mahtaa löytää kaikille mahdollisille pennuille ottajat. Mutta eivätköhän nämä pulmat ratkea tässä ajan kuluessa.

Meillä on uusi auto! Vaihdoin pirteän, mutta kovin epävakaan oloisen Kössi Kenguruni yhden hengen Ford Mondeo -farmariin. Yhden hengen siksi, että kun koirat laittaa takaosaan (tai myöhemmin keskiosaan häkkiin, kunhan saan sellaisen hankittua), jää juuri ja juuri tilaa kuljettajalle, rinkalle, ahkiolle, suksille, kasseille, nyyteille ja vakoille, jollaisia aina pitää retkillä mukana kuljetella. Auto on siis ihanan tilava, ja mikä mukavinta noin koirien kannalta, ilmastoitu.

Silläpä onkin nyt mukava körötellä reeneihin, kuten viime perjantaina, kun yksi ryhmä sattui taas reenaamaan täällä Koskissa ja minä satuin pääsemään töistä jo ennen kuutta. Lumolla oli sairasteluni vuoksi tullut kuukauden mittainen tauko, mutta aivan loistavasti nassi silti toteutti kolmen maalihenkilön etsinnät ja ilmaisut. Minua vasten se ei tosin nyt hypännyt niin innokkaasti kuin kahdella aiemmalla kerralla. Sen sijaan muiden ihmisten päälle harjoituksen jälkeen kyllä sitäkin suuremmalla innolla... Olenkin miettinyt, että pitäisikö kuitenkin valita joku muu ilmaisutapa, esim. sivulletulo, kun Lumolla on tuota hyppimistaipumusta muutenkin niin runsaasti, mutta toisaalta taas se tömäytys oli katatonisemmassakin jännitystilassa olevan ohjaajan helppo havaita tilanteessa kuin tilanteessa. No, tulevaisuus näyttänee miten homma etenee. Ensi kerralla on myös pyydettävä maalihenkilöitä vähän torumaan Lumoa jos se meinaa tunkea syliin, sen verran innoissaan se tuntui nyt olevan, että näytölle mennessä tuppasi vähän hosumaan tassuilla ja taisipa siellä koittaa pussaillakin vähän. Itse näytöt kyllä sujuivat ongelmitta, Lumo tuli mielellään minun luokseni ja kirmasi tuhatta ja sataa taas maalihenkilön luokse, joten hyvin se on pelin juonen sisäistänyt kyllä.

Savullakin tuntuu post-menstruaalinen depressio olla ohi, joten ensi reeneissä ajattelin senkin kanssa ottaa pienen muistinvirkistysilmaisun. Itse asiassa Essu, kohta 12 v, pääsi viimeksi sellaisen tekemään, ties kuinka monen vuoden tauon jälkeen, ja kylläpä mutiainen näytti ettei ole mikään dementikko ainakaan tässä asiassa. Savun kanssa olisi vielä mahkut tähdätä takaisin hälytysryhmäänkin jos saataisiin tänä kesänä tai syksynä kokeet taas läpäistyä ja itse saisin päivitettyä vanhentuneen ea-kurssini. Savuhan on vasta yhdeksän, joten kyllä sillä voisi olla vielä muutama vuosi työaikaa jäljellä, elleivät nämä hormonaaliset heilahtelut sitten osoittaudu kynnyskysymykseksi, kiiman jälkeisessä mielentilassa kun tätä koiraa on aivan turha saada innostuman mistään muusta kuin ruuanhankinnasta ja pesäkolonkaivuusta.

Perjantaina hain postista säkillisen uutta Orijen-merkkistä koiranruokaa, jota näiden barffareiden olisi nyt tarkoitus harjoitella syömään muutaman kerran viikossa, jotta mahat tottuisivat ja olisi sitten reissuihin ja hoitopaikkoihin helpompaa evästä mukaanotettavaksi. Muonassa ei ole lainkaan viljaa, pelkkää lihaa, kalaa, munia ja kasviksia & hedelmiä, joten pitäisi sopia Essunkin herkälle massulle.

Niin siinä vain taas kävi, Essu täytti tänään vuosia! Tällä kertaa tuli mittariin jo 12 vuotta. Synttärisankari on, kuten kuvasta näkyy, edelleen ikäisekseen hyvin veträssä kunnossa, mutta on se jo myönnettävä, että ikä alkaa näkyä. Silmät ovat vanhan koiran silmät, kroppa on kuivahtanut ja henkisellä osastolla tulee joskus vähän höppänöintiä. Mutta niin se vain loikkii olkapään tasolle innoissaan, riehuu ulkona Lumon kanssa, intoilee autoilusta (vaikka sitten autossa huohottaakin levottomana) ja antaa totta vie isälläni hoidossa ollessaan koko naapuruston koirien kuulla kunniansa.

Yksikään koiristani ei ole täyttänyt enempää kuin kaksitoista, Voi miten toivonkaan Essun rikkovan tämän säännön. Mutta se nähdään sitten ensi vuonna viimeistään. Nyt vain miljoonasti onnea, senkin pieni rakas tiskiriepu!