http://lumirae.net/cavecanem/
http://lumirae.net/cavecanem/
Kello löi juuri keskiyön. Essu täyttää tänään 10 vuotta! Minun pieni tiskiriepuni, kiharakarvainen taskuhirviöni, kaikkien sirkkujen prototyyppi, suloinen, ihanainen höppänä-mudini. Liikutusta ihan pukkaa.
Olen ollut viime aikoina välillä vähän huolissani Essusta. Viimesyksyisen raateluepisodin (siis Essua raadeltiin, itse se oli kerrankin tyystin viaton) jäljiltä se ei ole oikein palautunut omaksi itseksensä. Se ei kykene enää juurikaan olemaan missään tekemisissä muiden koirien kanssa, vaan jännittää tai jopa raivoaa melkoisesti. Vain aivan muutamat harvat ja valitut koirat se sulattaa. Omalla pihallakaan se ei enää osaa oikein ottaa rennosti, vaan koirien kulkiessa talomme ohi se säntää peloissaan kuistille räkyttämään. Toivottavasti kesä kuitenkin tuo parempia aikoja tullessaan, kun Essu huomaa etteivät vieraat koirat pääse pihallemme tulemaan.
Myöskin sen kissapelko/inho on vain pahentunut entisestään. Taloutemme kissavanhus, jonka kanssa Essu siis on ollut uusioperhettä parin vuoden ajan, aiheuttaa välillä melkoisia kriisejä rynnimällä Essun ohi turhan läheltä tai karauttamalla äänekkäästi kiipeilypuutaan pitkin kirjahyllyyn. Essu-polo tutisee tällöin turvapaikassaan sohvan alla eikä ihan heti lepy. Onneksi mitään pahempaa ei ole vielä sattunut, vaikka joskus mudihampaat sohvan alta kissaa kohti naksahtelevatkin.
Kaikesta huolimatta Essu on vielä pirteä ja vauhdikas, eikä tulisi mieleenikään käyttää sana "vanhus" sen yhteydessä. Se on aina valmis kaikkeen mahdolliseen touhuun ja täpinään. Eilenkin kävimme Koveronjärven aarniometsäpolulla patikoimassa ja voi sitä riemua ja onnea, kun Essuli pääsi metsäpolulle teputtelemaan. Edes joutuminen samaan remmiin Savun kanssa ei haitannut, vaan parivaljakko tassutteli hyvässä yhteisymmärryksessä joukkomme kärjessä. Essu olisi kovasti haikaillut uimaankin, mutta ihan noin kylmään veteen en vielä sitä päästänyt. Vanha tai ei, takapäähän ei ehdoin tahdoin hankita lisää vaivoja!
10-vuotislahjansa Essu saa vähän myöhässä. Kesäkuun 19. päivänä nostamme rinkat selkään (ja reput koirien selkään) Kaamasmukassa ja suuntaamme viikoksi Muotkatuntureille. Toissasyksynä Lemmenjoen erämaassa Essu näytti olevansa Todellinen Eräkoira, joka olisi yöksikin jäänyt ulos vahtimaan leiriä urheasti. Toivottavasti meillä on vielä edessä monia yhteisiä reissuvuosia.
Eilinen patikkaretki oli Liekille ensimmäinen kerta reput selässä. Kyllä siinä olikin aluksi vähän naurussa pitelemistä, kun pikku höperö rynni matalana pitkin pöheikköjä koittaen kai karistaa (kevyen!) taakan selästään. Keskiosan matkasta se eteni jo varsin mallikkaasti, osasi odottaa nätisti vaikeissa kohdissa eikä ihan hirmuisesti vetänytkään. Loppumatkasta se jo väsähtikin ja alkoi kuukahdella pitkälleen mättäikköihin. Yhden pitkähkön alamäen se jopa liukui alas asti mahallaan!
No, kyllä se siitä. Harjoitus tekee mestarin. Kai... toivottavasti!
Liekki täytti eilen vuoden. Viime vuonna tähän aikaan oli täydellisen höperyyden vallassa oltu jo kuukausitolkulla kun vihdoin Anna ilmoitti iltapäivällä 19. toukokuuta pikku naperoiden syntymästä. Oli se hieno hetki! Ja nyt se on jo iso tyttö, karvainen ja tyylikäs nuori neiti. Oi ajan rientoa.
Synttärijuhlat Lieksulle järjestettiin Pyytivaaralla. Teemaan sopivasti Petra oli samalla valitsemassa omaa Sulo-tönäkettään 3-viikkoisista Tuntsalaisista. Pian onkin Liekin vuoro olla roolimallina... kuoppien kaivelu ja pensaiden harvennus kuulemma mieluusti saa jäädä Sulon opetusohjelmasta kuitenkin.
Piparin ja Liekin hurjaa menoa katsellessa viimeistään karisivat päistämme ne hetkelliset ajatukset, että yksivuotias Liekki olisi jotenkin aikuinen. Nuoriso pisti tassuilla koreasti tovin jos toisenkin, Liekin ollessa enimmäkseen tassut taivasta kohti ja Piparin toimiessa piällysnaisena.
Yksivuotiaana Liekki on aivan samanlainen kuin 0,99-vuotiaanakin: hurmaava, iloinen, kaivelevainen, älykäs ja kaunis nuori lapinporokoiran taimi, jonka tulosta perheemme valopilkuksi saamme olla kovin, kovin kiitollisia kasvattaja-Annalle. Liekki on juuri sellainen kuin toivoimmekin, tai oikeastaan vielä paljon enemmän. Liekki on Liekki, täydellinen juuri sellaisena kuin se on, pörheistä villahousuistaan aina ihanan nenunsa kärkeen asti.
AAAARRRGHHHH! Savu 7 vee teki sen, mitä ei ole tehnyt neljään vuoteen eli lähti eilen lenkillä hirven perään! Minä en ollut mukana ja rohkenen epäillä, että se olisi minua totellutkin, sillä kyllä se melkein joka kerta tietystä hirvipitoisesta kohdasta kulkiessamme intoilee melko lailla, mutta uskoo kun kiellän edes haaveilemasta.
Minna oli kulkenut niin ajatuksissaan, että oli havahtunut vasta kun Savun haukku oli jo kuulunut matkan päästä eikä huutaminen sitten enää ollut tehonnut. Ei se kauan ollut poissa, mutta kyllä silti harmittaa, että se tuommoista meni tekemään. Minä kun olen jo ollut siinä uskossa, että suurriistanmetsästys on Savun kohdalla ollutta ja mennyttä. Onneksi se ei sentään saanut Liekkiä mukaansa.
Kuvan nappasi Petra Federley
No, onneksi Savu kuitenkin oli huipputaitava ja ihana ja suloinen perjantaisissa etsintäharjoituksissa. "Suuretsintävuoro" oli sille langennut, eikä kyseessä ollutkaan ihan mikä tahansa työtehtävä vaan Pataluodon koulun rehtorin ja apulaisrehtorin löytäminen eksyksistä.
Henkilöt paikallistuivat melko pikaisesti ja ilmaisu oli savumaiseen tapaan varsin iloinen, puhumattakaan post-ilmaisu-lambadasta (kuva).
Löydetyt alkoivat sitten kaivaa kameraa esiin, että saataisiin dokumentoitua tämä heidän erikoislaatuinen perjantai-illanviettotapansa. Siinä kameraa säätäessä ja vääntäessä meni muutama hetki, ja minä olin vielä jättänyt Savulle työvaatteet päälle, että se olisi professionaalimman näköinen kuvissa. Savu ilmeisesti ajatteli työn vielä kenties siis jatkuvan, joten sen sijaan, että olisi enää iloisesti temmeltänyt, se alkoi kaivaa pesää sammalikkoon ja kävi sitten siihen pienelle kerälle lepäämään. Eihän sitä voinut tietää miten kauan siinä kuvan otossa vielä menisi ja miten rankkoja tehtäviä sen jälkeen vielä olisi odotettavissa! Millään ei saatu koiraa enää nousemaan ylös ja poseeraamaan kiltisti ja ryhdikkäästi kuvassa...
Liekin kanssa tehtiin pieni ilmaisuharjoitus, ja a vot, sehän sanoi Elinalle useamman kerran "viu" ja kerran "VÄY!". Siitä se lähtee.
Muutenkin reenit olivat varsin onnistuneet eikä vähiten siksi, että vieraanamme oli iloisia naisihmisiä ja liuta vielä iloisempia lapsia. Kiitos vain kaikille urheasti ryteiköissä rämpineille ja kuusen alla käkkineille maalihenkilöille!
Essulle pitää soittaa huomenna eläinlääkäriaika. Se nuolee huolestuttavan kiihkeästi takapäätään ja kiimastahan on sopivasti pari kuukautta... Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
Ihana, hieno, taitava, huippuloistokas Liekki!
Kyllä, tällä kertaa muistin suunnitella Liekin etsintäharjoituksen vähän paremmin kuin yleensä. Satu ja Johanna katosivat isohkolle, korkeuseroiltaan vaihtelevalle metsäpläntille niin, että Liekillä oli pitkähkö partioiminen ennenkuin sillä oli mahdollisuus saada vainu.
Etsintäalueelle siirtyminenkin vei jo vähän aikaa kävellen, joten Liekki oli ihan rauhallinen siinä vaiheessa kun pääsimme alueen rajalle ja aloin sonnustaa sitä etsintävaljaisiin. Vähän se vinkui kärsimättömänä kun karttaa pyöriteltiin, mutta liikkeelle päästyämme tasaantui tessuttelemaan oikein hienostuneesti puoli liinanmittaa edellämme. Vain muutaman kerran höpöys iski ja Liekki heittäytyi pitkälleen pieniin lumipläntteihin matkan varrella, mutta ei ollut yhtään levoton tai kouho.
Aluetta toiselta sivulta rajaavalta tieltä ei Liekin ilmoituksen mukaan, mihin toki luotin, noussut jälkiä. Niinpä päätin lähteä halkaisemaan aluetta, varsinkin kun maasto oli voimakkaasti kumpuilevaa ja alkoi olla iltaviileä, hajuja alaspäin imevä keli.
Eipä aikaakaan kun Liekin häntä alkoi heilua, ensin varovasti, sitten oikein akselinsa ympäri pyörien. Hännänhuiskutusta seurasi takapuolen hetkutus ja lopulta koko koira kiemurteli hervottomasti, samalla nenä maassa jäljestäen. Yhtäkkiä Liekki kääntyi, palasi vähän matkaa taaksepäin, nosti nenun kunnolla ilmaan, linttasi korvat torttuun ja karautti huimaan laukkaan. Kadonneet olivat löytyneet!
Olen kyllä TODELLA onnellinen Liekin ihanasta ruumiinkielestä. Jos se oppisi työskentelemään suht lähietäisyydellä, ei olisi vaikea lukea sen ilmoituksia. On se vaan niin taitava! Kadonneiden luona käyttäytyminenkin oli melko hillittyä, pikkuisen piti Johannaa kasvoista lipaista, mutta mitään isompaa hökellystä Liekki ei tällä kertaa järjestänyt löytönsä kunniaksi. Luulenpa, että kohta voisi alkaa harjoitella muutakin ilmaisua kuin kiemurtelu, sen verran hyvin nyt sujuu. No, ehkä varmistellaan vielä.
Annoin koirille toissapäivänä kasvissoseessa possun sydänjauhelihaa. Sössö katosi mahoihin alta aikayksikön ja kaikki tiskasivat hartaana kippojansa vielä pitkään. Ilmeisen maittava uusi ruoka-aines siis. Harmi vain, että sillä tuntui olevan laksatiivisia vaikutuksia - Essu ja/tai Liekki päästeli tuoksuvia tussahduksia takapäästä ja Savu röyhtäili kuuluvasti koko illan. Yök.
Kun nyt kerran hajuasioihin päästiin niin kerrottakoon vielä, että kuivatin koirille tulevia vaellusreissuja silmällä pitäen naudanmahaa. Jos se olisikin jaksanut kuivua leivinuunin jälkilämmössä niin kaikki olisi ollut ihan ookoo, mutta koska muutaman tunnin loppukuivatus piti kuitenkin tehdä kiertouilmauunissa, ei meillä ollut kovin raikkaan tuoksuinen sisäilma. Vaan kannatti: puolen kilon mahaköntsä kutistui 170 grammaa painavaksi puruksi. Haisun vuoksi aion kuitenkin nyt tyytyä valmiiseen kuivamahaan ja -lihaan, korkeintaan kalkkunaa voin koittaa kuivailla, ja tietysti kasvissosetta.