http://lumirae.net/cavecanem/
http://lumirae.net/cavecanem/
Essu-peijoona on säikäyttänyt minut nyt erittäin pahasti. Keskiviikkoiltana se oksensi ruokansa ja juomansa, mikä ei vielä ihan hirveästi huolestuttanut, onhan se nyt 12 vuoden aikana jokusen kerran aiemminkin yrjönnyt. Essu on kuitenkin ollut nyt ikäisekseen niin hyvässä kunnossa, että sitä suurempi oli shokki torstaiaamuna kun löysin olohuoneesta juuri ja juuri jaloilleen pääsevän, erittäin sairaan koiran. Saimme ajan eläinlääkärille vasta iltapäiväksi, ja jossain vaiheessa päivää olin jo varma, että Essu kuolee ennen kuin pääsemme vastaanotolle asti. Näin ei sentään onneksi käynyt, mutta eipä pysynyt itku sisäpuolellani Toijalaan ajaessa, kun vieressäni etupenkillä nuokkui pieni ja väsynyt olento, jonka silmissä oli enää vain hento elämän kipinä.
Yhteiset päivämme eivät kuitenkaan vielä olleet luetut. Essulta löytyi laboratorio- ja röntgentutkimusten jälkeen maksavika, jonka aiheuttajaa ei tiedetä, mutta se voidaan jopa saada nyt lääkityksellä ja ruokavaliolla kuriin. Surullisempikin vaihtoehto on kuitenkin olemassa. Torstai-iltana nesteytyksen, pahoinvointi- ja kipulääkkeiden sekä antibioottipistosten jäljiltä Essu oli pirteämpi ja jaksoi itse kävellä ulos pissalle. Perjantaina se jo söi, vähän nyrpistellen tosin, uutta dieettiruokaansa ja heilutteli kovasti häntää. Kaikki näytti olevan hyvin taas.
Näin vähällä ei kuitenkaan vielä päästy. Lauantaiaamuna Essu alkoi taas oksentaa, joten soitin päivystävälle eläinlääkärille ja lähdimmekin sitten heti ajelemaan Urjalaan, jossa tällä kertaa tutkittiin ultraäänellä sitä maksaa. Epämääräisiä rakenteellisia muutoksia näkyi, välttämättä ne eivät ole kasvaimia, mutta saattavat olla. Essu oli silti torstaihin verrattuna huomattavasti paremmassa kunnossa, jaksoi hurjana murista koko tutkimuksen ajan. Pahoinvointilääkettä se sai taas pistoksena ja tällä kertaa myös pillereinä kotiin mukaan.
Tänään sunnuntaina olen saanut nauttia tavattoman hyväntuulisen ja iloisen vanhan höpsön seurasta! Jo eilen illalla Essu kovin pontevasti komenteli Siriä ja Lumoa ja räkytteli naapurin koiralle, aivan loistavia paranemisen merkkejä. Uusi dieettinappulakin on maistunut oikein hyvin. Onnellinen otus nukkuu juuri parhaillaan kirjahyllyn alimman hyllyn alle rakennetussa mudipesässä ja NYT uskaltanen viimeinkin oikeasti huokaista helpotuksesta. Kuukauden päästä otetaan kontrolliverikokeet ja katsotaan mitä maksalle kuuluu. Elämme siis jännittäviä aikoja. Mutta kuten mudistitoverini Joski sanoi, taivaalliset husaarijoukot joutavat vielä Essua odottamaan, me täällä emme pärjää ilman. Onneksi ei vielä ollut Essun aika lähteä!
Niin siinä vain kävi, että Lumostakin tuli Iso Tyttö. Eikös niin voida sanoa koirasta, joka täyttää kokonaiset KAKSI (2) vuotta! Uskomatonta, miten nopeasti aika rientää. Lumo on ollut kaikkea sitä, mitä toivoinkin, tai oikeastaan paljon enemmän, koska ei kai minulla mitään erityisiä toiveita ollut, Lumo kun on ns. heräteostos eli minkäänlaista järjellistä aikomusta ei minulla ollut pentua ottaa. Mutta Lumo puikahti suoraan sydämeeni. Se on iloinen, onnellinen, hauska ja suloinen koira, joka nauraa ja naurattaa. Onnea pikku Lumous! Samoin haisuli-Silppu-sisar, höpönassu kummi"tyttöni" ja muutkin Lumon sisarukset.
No taas käytiin, Lapissa nimittäin. Kesäloman viimeinen pätkä oli vielä käyttämättä, ja pienistä sairastuksista selvittyämme suuntasimme taas kahden naisen ja neljän porokoiran voimin pohjoisiin. Runsaiden sopuliesiintymien ja viivästyksistämme johtuen pitkältä tuntuneen ajomatkan vuoksi hylkäsimme alunperin ajattelemamme kohteen eli Muotkan ja köröttelimme sen sijaan Tuntsan maastoihin.
Retkeilyvalio Savu oli huomaamatonta ja helppoa seuraa. Annoin sen olla lähes koko ajan irti, koska nyt reilussa 9 vuoden iässä siitä on tullut niin tasainen ja luotettava, että tiedän ettei se lähde porojen tai muidenkaan eläinten perään. Sille itselleen on myös mukavampaa, kun se ei joudu kävelemään lähellä Lumoa, joka vielä vaatii vetämättömyyskoulutusta eli runsaasti pysähtelyä ja välillä vaellussauvalla suunnan ja vauhdin ohjausta. Sen verran virkeänä Savu tällä reissulla kyllä oli, että se selvästi kulutti enemmän ruokaa kuin tavallisesti kulkiessaan edellämenevän Ruskan ja kipeän polveni takia jälkijunassa köppäilleen allekirjoittaneen väliä. Heti ensimmäisenä iltana se myös aihetti aimo säikähdyksen haukkumalla leiripaikkaa etsiessämme Sampon kanssa yhtäkkiä erittäin kumealla ja hurjalla äänellä kohti kuusikkoa, josta kuuluikin armoton ryske ja rytinä. Mitä silloin toiveikkaasti luulimme hirveksi, olikin mitä todennäköisimmin karhu! Juuri tuolla alueella Tuore-Vuonneloselän ja Kaunisoivan välisessä notkelmassa kun kuulemma on karhuhäkkikin (mitä se siellä tekee onkin sitten ihan toinen juttu, en tiedä). Onneksi kuulimme tämän vasta jälkeenpäin!
Lumo oppi pikkuhiljaa miten kävellään hitaasti vaappuvan ihmispolon kanssa suoraan ja vetämättä sekä yhdessä hankalassa paikassa sen irti päästettyäni osoittautui luottamuksen arvoiseksi kun ei lähtenyt porojen perään kiellon kuultuaan, vaikka mieli olisi tehnyt. Kaikki koirat olivat hyvin hyvin rasittavia välillä, kun myyrästivät aivan järjettömällä innolla, sillä myyriä maastossa riitti runsaasti.
Liekki kävi Minnan kanssa luonnetestissä Outokummussa 2.9. Tuomareina olivat Lea Kilpeläinen ja Hannu Pitkänen. Aika yllätyksen tuo rauhallisena ja hötkyilemättömänä pitämämme Lieksu järjesti, sillä se oli paineistunut testissä kovasti pelästyttyään ylöstempaistuja haalareita, minkä jälkeen se oli lähinnä keskitttynyt vain haluamaan pois koko hommasta. Minnaa tai itseään se ei ollut millään lailla puolustanut, ja tuomarit olivatkin todenneet, että sen kanssa ei tarvitse pelätä, että se kovin hevillä käyttäisi hampaitaan ihmisiä vastaan. Liekin loppupistemäärä jäi 8 pisteen verran plussan puolelle ja osa-aluettain pisteet menivät näin: toimintakyky -1 pieni, terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua, puolustushalu -1 haluton, taistelutahto -1 pieni, hermorakenne -1 vähän hermostunut, temperamentti +2 kohtuullisen vilkas, kovuus +1 hieman pehmeä, luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä aavistuksen pidättäytyvä, laukauspelottomuus ++ laukauskokematon, LOPPUPISTEET (+69/-61) 8.
On tullut tässä pohdittua sitä, miten erilaisen tuloksen koira voikaan saada kuin kuvittelisi. Liekki on aina antanut itsestään sellaisen kuvan, että sitä ei mikään hermostuta, mm. kaverikoiratoiminnassa on täysin välinpitämätön äkkinäisille ihmisten reaktioille, mutta ilmeisesti luonnetestissä jatkuvasti kasvava paine ja/tai aiempaan elämään kuulumattomat oudot kokemukset vain sitten tuovat esiin koiran todellisen luonteen. Sinänsä siis mielenkiintoinen juttu, mutta toisaalta taas, Liekilläkin on vähän jäänyt testistä mörkövaihde päälle joidenkin outojen hahmojen tms. suhteen, joten mahtoiko nyt kuitenkin tulla tarpeeton kolaus sen henkiseen elämänjärjestykseeen, nimenomaan siinä mielessä, että kun se on aina tuntenut olonsa hyvin turvatuksi joko toisten koirien (laumanjohtajana Savu) tai ihmisten taholta, se joutuikin nyt reppana pärjäämään ihan yksin ja omillaan eikä sitten meinannutkaan siitä selviytyä. No, toivon mukaan hötkyilyt menevät aikanaan ohi, mutta aika raju tuomiohan se tuo miinusmerkkinen hermorakenne toki on.
Lumouksella on alkanut kolmas kiima ja nyt vasta nassi on tainnut ensimmäistä kertaa sen itsekin huomata. Kovin keskittyneesti se itseään siivoilee ja on huomattavan paljon hiljaisempi kuin normaalisti, siitäkin huolimatta että polvikipuni vuoksi koirat ovat reilun viikon jo olleet aivan minimilenkityksellä; menen niiden kanssa 100 m päässä sijaitsevalle aukiolle, päästän ne irti ja sanon "leikkikää!". Porokoirat leikkivät (Savu on aivan taantunut pentuasteelle Lumon kanssa), Essu kaivelee kuoppia ja syö kuraa. Toivottavasti terveydentilani tästä kohtapuoliin kuitenkin kohenee, ei tee liikkumattomuus koirille hyvää eikä kyllä minullekaan, ainakaan henkisesti.