Merkintöjä

Syyskuu 2005

Turhan tiuhaan ei ole taaskaan tullut näitä kuulumisia kirjoiteltua. Tietokonekin tosin oli rikki melkein 3 viikkoa, minä aikana tietenkin töitä kasaantui niin ettei ole ehtinyt liiemmälti ylimääräisiä puuhastella.

Selailin männä viikolla paperikuva-arkistojani etsiessäni pelastuskoiraliiton kalenteriin sopivia kuvia. Kaikenlaisia ihania Savun pentukuviakin tuli vastaan. Pitänee tässä jonain ahkerana päivänä tehdä ihan kokonainen osasto niistä tuonne kuva-albumiin. Tässä yksi 8-viikkoisen ponteva potretti näytille. Pentukuvien lisäksi löytyi toki kasapäin materiaalia tekeillä olevaan Pösilögalleriaan, sen verran lahjakas valokuvamalli on Savu pienestä pitäen ollut.

Koirat ovat kukin vuorollaan ja onneksi osittain yhtäaikaakin olleet kiimassa ja sitten niiltä on häädetty nenäpunkkeja. Eilen pääsimme kuitenkin pitkästä aikaa porokoirien kanssa etsintäharjoituksiin. Essu jäi ihan oma-aloitteisesti mieluummin kotiin, mistä huomaa että se alkaa oikeasti tulla vanhaksi. No, jäihän sen seuraksi muheva rustoluu, mutta silti, onko se aiemmin kieltäytynyt autokyydistä, onko? Ei ole.

Liekin varalle olin suunnitellut pienen koe-eläinkokeen. Tähän saakka se on siis etsinyt pitkiäkin etsintöjä liinassa, ja aina hajun saatuaan joutunut ottamaan kontaktin ja pyytämään lupaa saada lähteä pinkomaan hajulähdettä kohti. Palkinnon se on saanut maalihenkilöltä heti istahdettuaan tämän luokse sivistyneesti.

Liina oli edelleen käytössä, samoin luvan pyytäminen. Maalihenkilö oli jyrkässä rinteessä, ja me etenimme alapuolella kulkevaa tietä. Liekki näytti hyvin tyylikkäästi, miten tiellä moneen kertaan kävellyt hajujäljet valahtivat edelleen rinnettä alaspäin; se kampesi koko n. 100 metrin matkan tien alarinteen puolelle varvikkoon, vaikka sieltä ei ollut kukaan kulkenut.

Kovin iloinen sain taas olla, kun pikku etsintäkoira varsin selvästi ylärinteestä valuvan hajun nokkaansa saatuaan ilmaisi ilonsa - se kiemurteli, pyöritti häntäänsä, piipitti ja lähti tarmokkaasti pyrkimään kohti piilossa kyyköttävää Riikkaa. Sitten se yhtäkkiä muisti, että etenemään päästääkseen pitäisi vilkaista minuun. Luvan saatuaan se pinkaisi pikavauhtia rinnettä ylös.

Tässä otettiinkin sitten uusi käytäntö eli Riikka olikin aivan lamaantunut eikä huomioinut hetkuttavaa Liekkiä millään lailla. Varmuuden vuoksi Liekki nuolaisi outoa pökkelöhenkilöä otsastakin, mutta mitään ei tapahtunut. Se koitti vinkua, se koitti vaihtaa asentoa. Minä olin tarkoituksella jäänyt vähän kauemmas, että Liekki joutuisi ihan itse päättelemään mitä pitää tehdä. Hetken pohdittuaan se vilkaisi minuun ja vinkaisi vähän, jolloin siirryin kiireesti Riikan luo ja herätin hänet henkiin ja kehui tietysti Liekkiä kovasti. Sitten annoimme molemmat sille herkullisen maksapalan.

Tarkoituksena oli siis selvittää, mitä Liekki tekee kun se ei saakaan pelkästä löytämisestä palkintoa. En ole vielä päättänyt miten Liekki tulee ilmaisemaan, tai oikeastaan, se ei ole vielä itse päättänyt. En halua siitä haukkuvaa, jos se tarkoittaa sitä, että se haukkuu maalihenkilöä vaativasti makupalan saadakseen. Rullailmaisua pidän ehkä vähän turhan teknisenä ja välineriippuvaisena. Niinpä ei yhtään haittaisi, jos Liekki luontevasti valitsisi kertovan ilmaisun. Kiirettä kun tässä ilmaisun kehittämisessä ei ole, koska etsinnät tapahtuvat edelleen liinassa eikä Liekki näin ollen pääse olemaan löydettyjen kanssa keskenään jossain kaukana niin etten näkisi mitä löydön jälkeen tapahtuu. Toivon mukaan piakkoin alkaa luvan pyytäminen hajun perään lähtemiseksi olla sen verran hyvissä kantimissa, että liina voidaan jättää pois.

Savu suoritti oman pihapiirissä tapahtuneen etsintänsä iloisesti ja vauhdikkaasti, mutta ihan asiallisesti - kummallinen yhdistelmä! Hienointa Savun kanssa työskennellessä aina on se, miten herkästi se on kuulolla vaikka näennäisesti on kovassa kiihkossa etsiessään. Ei tarvitse ääntä korottaa saadakseen sen vaihtamaan suuntaa tai tulemaan löydetyn luota sivulleni istumaan. Näin 7-vuotiaana sillä alkaa olla jo pahimmat pentuajan kouhotukset siis ohi :).