http://lumirae.net/cavecanem/
http://lumirae.net/cavecanem/
Eilen satoi ensilumen tänne Pohjois-Karjalaan ja tänään Liekin elämä on ollut I-H-A-N-A-A! Jo siltä kysyttäisiin, se muuttaisi heti asumaan ulos ja piehtaroisi lumessa päivät pitkät. On minulla ennenkin ollut koiria, joiden mielestä lumi on kiva juttu, mutta Liekki on ensimmäinen, jonka mielestä se on sen luontainen elementti.
Olimme Savun kanssa viikonloppuretkellä Pieksämäellä Hukkaro-tapahtumassa, minä kouluttamassa etsintäjuttuja lappalaiskoirille ja niiden omistajille ja Savu seuraneitinä tapahtumaan osallistuneelle Pasille. Kun eilen illalla saavuimme kotiin, oli Liekki yllättäen niin mielin kielin Savun edessä, että siltä lirahti ainakin kolmet pissatkin alle. Tällaista alistumista en olekaan ennen huomannut. Liekin toisen kiiman jälkeen Savu tosin on lakannut kohtelemasta Lieksua kuin pikkupentua ja alkanut selvästi osoittaa sille kaapin paikkaa kuin aikuiselle nartulle, joten Liekki ilmeisesti nyt ottaa liioitellut alistumiseleet käyttöön Savun vähänkin mahtaillessa.
Perjantaina kävimme Liperissä leikkimässä Tuikun ja Virkun kanssa, jolloin Liekki puolestaan pääsi mahtailemaan Virkulle, jonka se kellisti ensi töikseen nurmikkoon. Tämä asetelma jäi tosin väliaikaiseksi, sillä pian ponteva pikku Virkku (alle 10 kiloa) roikkui ison Liekki-tädin poskivilloissa, hännässä, takajaloissa ja muissa ulokkeissa ja komensi topakasti tätiä liikkeelle jos se pysähtyi liian pitkäksi aikaa mielistelemään omaa idoliaan Tuikkua. Hirveä möly tästä kolmen koplasta lähti, mutta kyllä niillä oli hauskaakin! Liekki koitti kovasti jakaa itseään sekä Virkun kanssa juoksemiseen että Tuikun kanssa painimiseen, siinä kovin hyvin onnistumatta. Vesisateen vuoksi en harmittavasti saanut kuvia otettua.
Meillä oli myös etsintäharjoitukset ja etsintävuoro oli langennut Liekille. Pidin sen nyt vielä liinassa, mutta luulenpa, että voin siitä kyllä jo luopua, niin kuuliainen on Liekistä tullut. Ilmaisu on vielä suunnitteluasteella, joten nytkin Liekki ilmaisi istumalla ja vinkumalla, mutta kutsuin sen sitten luokse ja menimme yhdessä löytyneiden luokse riemuitsemaan. Josko tästä kertova ilmaisu lähtisi kehittymään. Toisaalta haukkukin saattaisi olla herkässä. No, onneksi ei ole kiirettä mihinkään.
Hauska leikkitapaaminen eilen aamupäivällä! Sulo tuli ensin meille hakemaan Liekin kyytiin ja sitten ajettiin viiden kilometrin päähän Loitsulle kylään. Liekki läähätti ja oli levoton autossa, mutta ei kuolannut merkittävästi, vaikka oli syönyt aamulla siipiä eikä ollut saanut lääkettä.
Vierailun tarkoituksena oli tutustuttaa räyhäke-Sulo isoon, mutta kilttiin koiraan, Rölliin, mikä sujuikin lopulta ihan tyydyttävästi, ja sivutuotteena Sulo ja Liekki pääsivät temmeltämään puolivuotiaan Loitsu-pojan kanssa. Pojat olivat kyllä niin omissa maailmoissaan hampaiden naksuttelun ja hillittömän kouhkaamisen kanssa, ettei Liekki-"täti" oikein sopinut joukkoon. Kovasti se koitti vinkuen ja pinkuen päästä mukaan porukkaan, mutta poikien mielestä pojilla oli poikien leikit eikä niissä tyttöjä kaivattu!
Ja vihdoinkin saakin! Olisi jo aika päästä eroon punkeista. Aina vain jatkunut lämmin sää on taannut niiden inhokkien esiintymistä koirissa lähes päivittäin. No, pikku homma se ollut niitä nyppiä enkä edelleenkään ole kokenut tarpeelliseksi minkään punkkikarkotemyrkkyjen käyttöä. Mutta tervetuloa siis pakkanen!
Viime viikolla olimme kyllä ihan tyytyväisi poikkeuksellisen lämpimään lokakuun säätilaan. Kävimme kolmen yön patikkaretkellä Hossan retkeilyalueella Suomussalmella, ja vaikka aiemmin kesällä reissua suunnitellessamme kuvittelimme itsemme todelliselle rospuuttoreissulle kahlaamaan nilkkaa myöten lumessa ja heräilemään kuulaankirpeisiin pakkasaamuihin, niin mitä vielä! Aurinko paistoi ja lämpötila pysytteli päivisin viidentoista asteen tuntumassa, eikä yölläkään pakkasta ollut.
Vaan eipä toki haitannut, päinvastoin. Säätilan lisäksi maisemat olivat hienot ja paikoin valtateiksi kuluneet polut enimmäkseen kuitenkin pehmeät ja mukavat kulkea. Useimmista muista paikoista poiketen Hossan autiotuville saa myös viedä koiria, joten minunkin tuli ensi kertaa eläessäni yövyttyä sellaisessa, peräti kahtena yönä. Muita kulkijoita kun ei majoilla näkynyt. Muutenkin törmäsimme vain kahteen nuoreen mieheen, joten tähän aikaan vuodesta Hossaa todellakin voi suositella rauhasta pitävälle, merkityillä reiteillä mieluusti kulkevalle koiraihmisellekin.
Hossankin reissulla sain taas havaita sen, että Essu todellakin alkaa tulla vanhaksi. Se on alkanut käyttäytyä aivan hysteerisesti autossa. Autoilu on aina ollut sen elämän suurimpia iloja, ja kyllä se vieläkin menee autoon innostusta puhkuen, mutta heti liikkeelle lähdettyä alkaa älytön tärinä ja huohotus, jota jatkuu koko matkan. Olemme kokeilleet laittaa sen paitsi omaan häkkiinsä, myös turvavöihin takapenkille sekä repsikan jalkatilaan, mutta tulos on aina sama. Pitkillä matkoilla tuo kouhkaaminen selvästi väsyttää koirapolon ihan uuvuksiin ja sen lihaksetkin ovat tönkköjäykkinä jännityksestä. Tiedä sitten pitäsikö kokeilla jotain rauhoittavia kukkatippoja tai muita troppeja, jotaa ongelmaan löytyisi edes helpotusta, jos ei varsinaista ihmelääkettä.
Autoista puheen ollen, myös Liekin autoilu sujuu edelleen erittäin huonoissa merkeissä. Nyt viikonloppuna Rautavaaralle ajaessa se jopa oksensi pitkästä aikaa, vaikka oli saanut lääkettäkin ennen matkaa. Välillä jo luulimme, että pahoinvointi olisi ollut menneen talven lumia, mutta väärin meni se luulo. Ikävästi se rajoittaa Liekin elämää, sillä esimerkiksi tänään sillä ja Minnalla jää arkitottelevaisuuskurssi väliin, koska kolmena peräkkäisenä päivänä ei viitsi koiraa kiusata lääkkeillä ja pitkien matkojen autoilulla. Huomenna kyllä menemme pistäytymään Loitsulla kylässä tuossa muutaman kilometrin päässä ja kulkupelinä on Team Federleyn auto, joten jää nähtäväksi ehtiikö Liekki voida pahoin noin lyhyellä matkalla ja/tai vaikuttaako auton vaihto.