http://lumirae.net/cavecanem/
http://lumirae.net/cavecanem/
Taas meni. Nimittäin kokonainen kuukausi, ihan tuosta vaan. Sen täytyy olla joku ikäjuttu, ei lapsena kesä sujahtanut ohi kuin elämän filminauha kuoleman hetken lähestyessä... Nyt tuntuu, että kun aamulla herää, on edellisen heräämisen jälkeen viuhahtanut viikko.
Kesäkuun teemana on ollut polvileikkaus ja sen jälkiseuraamukset. Oma polveni siis tähystettiin ja korjattiin kuun alussa, ja koskapa kova pääni otti opiksi joulukuisesta operaatiosta, en tällä kertaa aikonut yrittääkään selvitä yksin koirien hoidosta, vaan matkustin suosiolla Kuopioon Minnan ja Liekin luo. Tämä tapahtui perjantaina, ja heti lauantaina, minä hyvin lääkittynä ja Pösön takapenkille poikittain aseteltuna, ajoimme halki Suomen, tapasimme Lumon ihanan Vihtori-veljen Kajaanissa ja päädyimme Ranualle Lumon ihanan Hani-äidin luo. Ja mitäkö varten? No ROIHUA! Roihu on Lumon siskopuoli, Hanin ja Roin karvainen jälkeläinen, joka siirtyi sulostuttamaan Minnan ja Liekin elämää.
Meillä oli hyvä diili: kahden viikon ajan Savu ja Lumo pääsivät Minnan kanssa kunnon lenkeille, kun taas saman ajan minä toimin pikku Roihun piikana ja viihdyttimenä päivisin. Mukavaa se olikin, joskin sen verran rankkaakin, että tajusin, etten tässä henkisessä olotilassa (ja etenkään kerrostalossa) missään nimessä itse olisi kykenevä koiranpentua kasvattamaan. Roihun kanssa opeteltiin pienen nassin tärkeitä juttuja: ei saa kakata saunaan, ei saa syödä sohvaa, ei saa räkyttää ulkona naapureille, saa olla pieni ja suloinen ja leikkiä kovasti. Ja pitää syödä myös kasvissosetta!
Oli tavattoman mielenkiintoista seurata koirien suhtautumista uuteen tulokkaaseen. Savu oli jälleen, kuten aikoinaan Liekin ja Lumonkin tullessa perheeseen, oikein hurmaava ja kultainen vanha täti, joka opetti pikku Pörrö-Hanhikille leikkitaitoja ja rajoja, mutta alkoi jopa hiukan omia pentua. Liekki sai nimittäin välillä kuulla Savulta tiukkasävyisiä puhutteluja ojennettuaan Roihua. Tästä Savua toki nuhdeltiin, joten hyvin sopuisasti koirat lopulta tulivat kaikki keskenään ja kaikki Roihun kanssa juttuun.
Lumolle koko kuvio otti kyllä todella koville. Lumohan on ollut pieni untuvainen, vauvamainen höppänä, ihan tähän kevääseen asti, jolloin ne ovat pari kertaa Savun kanssa vähän kiristelleet jostain, lähinnä ruoka-asioista. Nyt Roihun tulo järkytti Lumon ihan tolaltaan, ja sen sijaan, että se olisi riemuinnut uudesta leikkikaverista, kuten olin etukäteen kuvitellut, se oli aivan suu viivana ja kroppa jäykkänä, murisi ja ärisi pennulle joka asiasta, kampesi ihmisten syliin, murjotti ja voi huonosti. Poloisella oli juuri kiimakin vasta loppunut, joten taisi Lumolle osua oikein kertakaikkinen aikuisuuden siirtymäriitti, jossa riitti pikku piiskulle pohtimista. Lopulta Lumokin lumoutui sisarpuolestaan ja temmelsi antaumuksella sen kanssa, ollen kuitenkin koko ajan selvästi Iso Sisko, jonka tehtäviin kuului rauhallinen oleilu pennun lähellä tämän leikkiessä itsekseen ja yleinen puuhakas paimentelu ja pennun tuhmuuksista kantelu.
Viimeisessä kuvassa koirat vielä onnellisina eteläsavolaisella laiturilla. Kyllä porokoiralle - omistajasta puhumattakaan - ihan parasta on saada olla ulkona, luonnon helmassa, omassa rauhassa. Kerrostaloon paluu on aina yhtä katkeraa koko joukolle.
Eilen väsymyksen vuoksi ihan pelastusarmeijalle menneen vapaapäivän jälkeen heräsin tänä aamuna aamukahvilla tajuamaan, että tänään on viimeinen hetki tehdä pieni retki ennen polvileikkausta. Niinpä aikani jahkailtuani pakkasin koirat ja päiväretkitamineet autoon ja hurautin Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoon. Päivä oli helteinen, joten olimme kaikki kolme kovin kuumissamme, mutta mukavaa oli silti. Pitkospuilla etenimme tyylikäästi jonossa: Lumo innoissaan edellä, minä keskellä ja Savu viimeisenä. Kiipesimme yhteen luonto- ja yhteen lintutorniin ja söimme eväitä. Hattuni tippui Ala-Kauvatsajokeen, ja jouduin sen ihan itse onkimaan ylös kun ei näistä porokoirista ole Essun korvaajaksi siinä(kään) puuhassa. Oli hiljaista, rauhallista ja tuulista, suopursut ja lehmänlanta tuoksuivat (eivät yhtäaikaa). Oli mukavaa. Saapa nähdä koska seuraavan kerran pääsemmekään patikoimaan...