http://lumirae.net/cavecanem/
http://lumirae.net/cavecanem/
Liekistä, ikä yksi vuotta, on tullut "täti". Ystävämme Petran ponteva pikku Sulo (Vilén, heittomerkillä) kutsui eilen Liekin tapaamaan itseään kesämökilleen. Liekkihän tietysti vastentahtoisesti suostui, kun autossa matkustelu tekee taas niin kovasti huonoa.
Varmaankin se kuitenkin lopulta totesi, että kannatti lähteä. Sulo osoittautui mitä reippaimaksi temmellyskaveriksi. Aluksi se hiukan pelkäsi, kun Liekki-täti kaahitteli tuhatta ja sataa ympäri pihaa Onnin kanssa, mutta kun pennusta jo hiukan mustasukkainen Onni-setä laitettiin autoon jäähylle, alkoi Liekki leikkiä pennun kanssa oikein somasti. Vain juoksemista piti vähän rajoittaa, silloin ei napero vielä oikein pysynyt vauhdissa mukana. Painiottelussa Sulo taas tuntui olevan lähes tasavertainen kaveri. Sen pienestä mustasta naamasta vain valkoiset hampaat ja silmänvalkuiaiset välähtelivät, kun se hyökkäili Liekin kimppuun hauskan ja aivan äänettömän leikin tiimellyksessä.
Ihan liikutti. Liekki on jo niin iso tyttö, että se onkin nyt se aikuinen koira, johon pikkupennut saavat tutustua! Leikkikavereita on nyt Liekille luvassa oikein useampia, kun sen idolin Tuikun kotiinkin muuttaa pieni porokoiranappula Virkku, vieläpä Sulon sisko. Myös Savun veljenpoika Loitsu melkein naapurissa odottelee jo Lieksua pelmuamaan.
Tai ehkei sittenkään. Kuka nyt vapaaehtoisesti tulisi pois avarasta erämaasta, jossa ei viikon aikana tapaa yhtä ainoaa ihmistä, saa nukkua luonnon helmassa, syödä ulkona, nauttia tunturituulesta ja virkistävästä purovedestä?
Palasimme Muotkalta eilen Muhoksen kautta. Vaellus oli varsin onnistunut, vaikka ensin meitä piinasi helle, sitten hyttyset ja lopulta vielä vuorokauden jatkunut sade, toki juhannusaattona.
Koirista Savu retkeilyvalion kokemuksella suoriutui reissusta varsin ammattimaiseen tapaan. Ainoa moka sille sattui, kun se ilmeisesti aivan tuoreen riekonhajun nenäänsä saatuaan tempaisi remmissään aika vauhdikkaasti eteenpäin kiskaisten minut komeassa kaaressa tunturikoivikkoon. Pysyin kuitenkin tolpillani, enkä edes loukannut polviani, joten siitäkin selvittiin säikähdyksellä, eikä Savu sen koommin töppäillyt, vaan oli oma hurmaava itsensä, todella ihanteellinen retkeilyseuralainen.
Retkikoiraoppilas Liekki yllätti positiivisesti, vaikkakin eteni matkasta varmaankin 30 prosenttia nelivetona mahallaan, ilmeisesti paljasta vatsanahkaa kuppaavia mäkäriä hätistäen (tai sitten meille vain on myyty fletkumato lapinporokoiran sijasta...). Malamuuttimaista vetohalua lukuunottamatta se kulki oikein somasti remmissään ja oli muutenkin oikein pätevä.
Essulla sen sijaan oli outoja arctic hysteria -kohtauksia. Alan vakavasti epäillä, että sen näkö ei enää ole ihan kunnossa, sen verran huolestuttavia oireita sillä on ollut jo jonkin aikaa. Nyt se esimerkiksi saattoi lähes paniikinomaisesti pyrkiä ulos kodasta kun läiskimme hyttysiä. Koskaan aiemmin se ei ole moisella tavalla reagoinut. Toisaalta taas se oli hyvin onnellisen ja rennon oloinen, ja pääsipä se toimimaan eräoppaanakin kun kahdesti päiväretkeltä leiriin palatessamme johdatti meidät tärkeänä perille.
Koirat kantoivat kaikki omat varusteensa ja ruokansa repuissaan, ja toimivat loppuviikosta myös roskakuskeina, kun metsäpalovaroituksen vuoksi emme saaneet roskia poltettuakaan yhtään. Nukkumisenkaan kanssa ei ollut mitään ongelmia, vaikka hyttysinvaasion takia jouduimme virittelemään kodan sisään rankiseksi pikkutelttamme sisäteltan.
Kaikin puolin olimme hyvin tyytyväisiä jokaiseen possunenään retkikaverina, mutta totesimme kuitenkin haikeina, että seuraavalle pidemmälle reissulle emme kuitenkaan enää voine ottaa Essua mukaan, sen verran tuntui etenkin helteessä ja rakassa kulkeminen sitä rasittavan.
Tarkempi reissuselostus kuvien kera ilmiintyy lähiaikoina omille retkisivuilleni, mutta jokunen kuva on jo ihailtavissa Liekin retkikertomuksen muodossa kuva-albumissa.
Pohjoisesta valuimme hitaasti etelää kohti ja pysähdyimme vielä eilen Muhokselle, jotta Liekki pääsi vierailemaan synnyinkodissaan. Äiti-Asta ei ollut tyystin innoissaan "aikuisen" tyttärensä tapaamisesta, mutta velipoika Kilkuran kanssa Liekki pääsi irroittelemaan loputkin energiansa ja samalla myös karvatupponsa.
Rinkat on pakattu, säädetty, purettu, pakattu taas ja säädetty uudestaan. Auto on lastattu, rinkkojen painoa kauhiteltu, hikeä pyyhitty, porokoirat harjattu, tarkistuslistoja tarkistettu, ruoho leikattu, kasvimaa ja kukat asteltu, porokoirat harjattu, tiskit tiskattu, matkavaatteet valkattu, porokoirat harjattu, kaupassa käyty, akvaarioiden vesi vaihdettu, porokoirat harjattu, kameran akut ladattu ja moneen kertaan huokaistu. Huomenna aamulla on viimeinkin lähtö Muotkalle!
Kaikki koirat ovat seurailleet muutaman päivän kestänyttä pakkaustoimintaa kiinnostuneina. Liekki, joka ei ole vielä koskaan ollut vaelluksella ei ole kuitenkaan muuttunut höperöksi, kuten vanhat konkarit Savu ja Essu, jotka ovat oikein pyörineet jaloissa etteivät vain jää matkasta. Essu on jopa muuttanut makuuhuoneeseen (jonne KOIRAT eivät saa tulla, mutta Essuhan on Essu ja sitäpaitsi jo kymmenen...) sängyn alle nukkumaan, ettemme vain karkaa yön selkään ja ja jätä häntä yksin kotiin! Huhtikuussa sille tuli kotihoitaja viikonlopuksi kun lähdimme porokoirien kanssa Rovaniemellä käymään, ja tämän vääryyden Essu ilmeisestikin muistaa hyvin selvästi. Tällä kertaa se kuitenkin on ihan oikeasti pääsemässä mukaan.
Koirille on pakattu omiin reppuihin kuivatut lihat, mahat, maksat, kasvissoseet ja kalat, sekä kertakäyttölautaset kupeiksi porokoirille, Essulle oikea taittuva koirien retkikuppi, kaikille valjaat leirielämää ja päiväretkiä varten sekä ötökkäkarkotetta liian aikaisen räkän varalta. Essun reput painavat kilon, Liekin puolitoista ja Savun reilut 2.5 kiloa. Kaikkien pitäisi jaksaa ne kevyesti kantaa.
Erämaa kutsuu! Pohjois-Karjala hiljenee (kunhan Essu saadaan autoon ja ensimmäiset parikymmentä kilometriä on ajettu...), ja ainakin 1.5 viikoksi.
Huh hellettä! Kuinka sattuikaan, että Savulla on karvanlähtö aina talven kovimmilla pakkasilla, jolloin se toki palelee, ja kesän kovimmilla helteillä, jolloin sen on selvästi hyvin tukala olla. Pohjavillaisena se ei tuskastele kuumuuden kanssa juurikaan, eli turkki kyllä eristää kylmän lisäksi myös lämpöä.
Kävimme viettämässä viikonloppua Rautavaaralla. Liekki ja Essu lähes asuivat järven rannalla, Essu heitettäviä leluja odotellen ja Liekki omia ruoppaus- ja järjestelypuuhiaan puuhaten. Eilen saunasta uimaan mennessämme Liekki yllätti iloisesti tulemalla pienellä kannustuksella reippaasti mukanamme uimaan! Se porskutti tarmokkaasti ja hyvin määrätietoisen näköisesti kaksi tyylikästä kierrosta ja meni sitten jatkamaan kaivuutöitään.
Kävimme myös soutelemassa. Savulle soutuveneily on tuttu harrastus jo monelta kesältä, mutta Essu ei ollut päässyt vesille muutamaan vuoteen ja Liekille kokemus oli ensimmäinen laatuaan. Ja sen kyllä huomasi.
Meillä ei ollut koirille pelastusliivejä, mutta puimme niille valjaat kaiken varalta. Tarpeeseen ne tulivatkin, sillä Liekkiä sai tosiaan pidellä, ettei se olisi kurkottanut innoissaan liian pitkälle yli laidan. Sen piti nimittäin suu ammollaan kauhoa airojen jättämiä kuohuja, läpyttää tassuilla vettä, työntää päätä veteen ja puhaltaa nenästä kuplia sekä muuten vaan heilua ja sekoilla varsin vaarallisenoloisesti. Loppumatkaksi se kyllä rauhoittui, mutta ei tullut kuulonkaan, että olisin koittanut ottaa sen puuhista kuvia, sillä en uskaltanut irroittaa kättäni sen valjaankahvasta.
Kun Liekki rauhoittui, Essu puolestaan aloitti. Se oli vinkunut hiljaa koko matkan, mikä oli minusta outoa kunnes tajusin, että sen souturetkeily oli aina rajoittunut pisteestä A pisteeseen B siirtymisiin, pisteen B ollessa sille supermieluisa kesäsaari, jonne saapuessa sai vähän ennen rantaa ponkaista veneestä ja uida loppumetrit. Sehän toki kyttäsi nytkin rantautumismahdollisuutta koko ajan. Lähtöpaikkaa lähestyessämme vinkuminen yltyi suoranaiseksi kiljunnaksi ja veneestä päästyään Essu hyökkäsikin suoraan rantaan jääneiden uimalelujensa kimppuun. Hoh hoijaa.
Tänään pääsivät sitten Liekin lisäksi muutkin koirat eka kertaa uimaan muuallekin kuin ojiin ja lutakoihin. Liekki ei torstaisesta ilmeisesti tarpeeksi saaneena suostunutkaan kuin kahlamaan vähän. Essu toki tapansa mukaan olisi uinut vaikka maailman tappiin, ei näytä ikä painavan mitä vesiurheiluun tulee. Uiminen tietysti onkin vanhenevalle koiralle hyvää liikuntaa, mutta toisaalta Essun kanssa pitää jo olla hyvin varovainen rannassa, kun sillä on turhan riehakas ja vauhdikas tyyli rynniä lelun perään.
Yllätyksen tarjoili Savu, joka yleensä ui vain virkistäytyäkseen ja pitää uimaleluja turhanpäiväisenä hömpötyksenä. Nyt se oikein vaativasti haukkuen ilmaisi halunsa hakea kelluva noutokapula peräti kolme kertaa, ja kaukaa! Onneksi sillä on karvanlähtö niin se on jopa ehtinyt kuivua, sillä olemme kohta pakkautumassa autoon ja suuntaamassa Savonmualle.
Nimittäin Liekin autopahoinvointi, josta luulimme jo päässeemme eroon. Pari kertaa pikku riepu on jopa oksentanut, enimmäkseen se vain kuolaa rankasti eikä kovin mielellään mene autoon. Täytynee ostaa uusi paketti niitä koirien serotoniinivalmisteita, joiden avulla(ko?) huhtikuussa yökkäily talttui. Liekki tulikin niistä napeista ihan riippuvaiseksi - kiirehti luokse vaikka mistä kaukaa kun kuuli minkä tahansa lääkekapselin napsautuksen pakkauksestaan!
Parina päivänä peräkkäin olemme nyt ajelleet pitkin Pohjois-Karjalaa. Torstaina Liekki kävi taas Pyytivaaralla leikkimässä Piparin kanssa. Liekki on sellainen syrjäseudun lapsi, ettei ikätovereita ole omalla kylällä, ja nyt kun koulukin loppui pari viikkoa sitten, täytyy pentua ajeluttaa kavereidensa luokse, ettei se ihan tylsisty täällä kotona tätien kanssa.
Eilen oli vuorossa elämysmatkailua Möhköön, jossa Paimensukuisen Lapinkoiran Seura avasi kesäleirinsä. Lähdimme vain piipahtamaan tuttuja tapaamassa, ja ostimme kyllä samalla kätevän oululaisvalmisteisen takaluukun lukon autoomme. Nyt voi pitää luukkua raollaan ilman, että se voi vahingossa paukahtaa kiinni tai että joku höyrypää saisi päähänsä varastaa koirat autosta (haluaisin kyllä nähdä kun joku yrittäisi Essua ottaa luvattomasti haltuunsa!).
Möhköön pääsi mukaan vain Liekki, ja vaikka se oksensi ison ruohokasan jälleen matkalla, reipastui se kuitenkin heti autosta ulos päästyänsä. Se oli aivan innoissaan pikkuisesta 4 kuukautta vanhasta Essu-lapinkoirasta, joka kylläkin taisi ainakin alkuun vähän pelätä omistuista vinkuvaa isoa koipeliinia.
Ystävänsä Piparin lisäksi Liekki temmelsi riemuissaan nuoren komean Tankan kanssa, eikä muidenkaan tapaamiensa koirien seurassa käyttäytynyt kovin huonosti, mitä nyt kehtasi murista 11-vuotiaalle Kaisalle, joka ei onneksi alentunut kommentoimaan moista typeryyttä.
Piparin kanssa Liekki avasi uimakauden molskahtelemalla iloisesti pariin otteeseen järveen, minkä jälkeen toki piti heittäytyä selälleen hiekkaan Piparin revittäväksi. Kaksikon riehunta oli jälleen kerran kerrassaan huvittavaa katsottavaa, ja kameran muistikortillekin tallentui useampia otoksia kohelluksesta.
Savun kanssa palasimme juuri etsintäharjoituksista, jotka alkoivat hurjasti autenttisella ensiapuharjoituksella, kun Petra-polo muljautti nilkkansa jouduttuaan täyttä vauhtia kiitäneen koiraohjuksen taklaamaksi. Söimme ensin puoli vuotta myöhässä Ekun synttärikakkua, ja sitten kun Petraa lähdettiin viemään terveyskeskukseen, me muut otimme pienet harjoitukset.
Savulle otin omituisesti käyttäytyvä henkilö -harjoituksen. Varsinainen vainutyöskentely rajoittui noin sadan metrin kirmaukseen pitkin mökkitietä, jonka varresta iloisesti keinuhevoslaukkaa edennyt Savu löysi huppupäisen naisen ja aloitti riemukkaan ilmaisuhaukun. Tästäpä nainen pelästyi ja lähti päättömästi toikkaroimaan ympäriinsä. Savu selvästi hämmentyi, mutta ei lakannut haukkumasta, mutta ei myöskään seurannut outoa tyyppiä vaan haukkui paikoillaan ja katseli välillä minuun päin. Minun saatuani toikkaroitsijan kiinni ja rauhoittumaan, rauhoittui Savukin, tai oikeastaan vain riehaantui ilosta. Sehän olikin vaan Ekku!
Haukutaan kun tavataan, ainakin jos ollaan työtehtävissä!