Merkintöjä

Helmikuu 2007

Voi sitä päivää kun päätin hankkia Lumon - voi KIITOS sitä päivää! Vaikkakin joskus jossain mielen takanurkassa häivähtääkin hento epäilyksen varjo, että olikohan Lumon hankkiminen järkevää (toisin sanoen, taon päätäni seinään ja päätän etten ikinä koskaan enää suostu katsomaankaan koiranpentuihin päin), olen voittopuolisesti sitä mieltä, että juuri tällä nimenomaisella heräteostoksella on joku syvempi tarkoitus elämässäni. Eihän tällaista kertakaikkisen hassua höpönassua katsellessa nimittäin voi muuta kuin olla onnellinen siitä, että on saanut tuon 12.9 kiloa silkkaa riemua elämäänsä.

Lumoa on helppo rakastaa kun se on niin rakastettava. Se myöskin itse rakastaa ihmisiä. Sellaisiakin, joita ei välttämättä tarvitsisi, ainakaan ihan hirmu kovasti, kuten esimerkiksi uutta naapuriani, vanhempaa mieshenkilöä, joka on aina tavatessamme niinsanotusti vaikutuksen alaisena. Tässä päivänä muutamana satuin sitten ensi kertaa koirien kanssa tulemaan pihaan yhtä aikaa kyseisen persoonan kanssa. Hänpä tietenkin lähti huojahtelemaan kohti möristen samalla kuuluvasti "Minkäsnimisiä koiria sulla oikein on?". Savu ja Essu tietenkin avasivat sanaisen arkkunsa ja ilmoittivat oitis äijälle mitä mieltä ne ovat viinanhajuisista huutavista henkilöistä, mutta mitä tekee Lumo? Loikkii iloisesti sedän syliin ja kieputtaa villisti häntäänsä! On niin kivaa kun joku huomaa!

Muuten ei voi taas kuin kehua pikku hirv.. sulokkia (ja kehua sitä kai pitäisi tuon ihmisystävällisyydenkin vuoksi, sen verran harmaita hiuksia olen Essun, ja Savunkin kanssa saanut sieltä mittarin toisesta päästä...). Nyt kun järvi (Mallasvettä lie) on jäätynyt ja olemme siirtyneet lenkkeilemään enimmäkseen jäälle, on Lumon kiltteys tai tottelevaisuus, miten sitä nyt haluaakin kutsua, päässyt oikein kunnolla esille.

Esimerkki 1. Olemme jäällä aamuhämärissä. Savu ja Essu lönkyttelevät omaan tahtiinsa lähelläni, Lumo poukkoilee kauempana. Yhtäkkiä jään poikki säntää valkohäntäpeuralauma. Lumo huomaa peurat, mutta kun huudan, se katsoo minuun - katsoo peuroihin - ja tulee luokse. Eikä tarvinnut edes huutaa niin että koko Valkeakosken kaupunki tietäisi minkäniminen koira minulla on.

Esimerkki 2. Olemme jäällä iltahämärissä. Savu ja Essu lönkyttelevät omaan tahtiinsa lähelläni, Lumo poukkoilee kauempana. Näen sen kaivelevan lunta verkkoavannon kohdalla. Kutsun, Lumo tulee luokse suussaan iso, ihana, vielä tuore lahna. Koska kala ei ole vielä pakaste (joilla annan possunenien täydentää vapaasti ruokavaliotaan), pyydän nassia pudottamaan kalan ja jättämään sen siihen. Lumo tottelee, ei tosin mitenkään riemuissaan. Kovemmin joudun komentamaan Savua ja Essua, jotka himoitsevat eväkästä myös.

Esimerkki 3. Olemme jäällä keskipäivän auringossa. Savu ja Essu lönkyttelevät omaan tahtiinsa lähelläni, Lumo poukkoilee kauempana. Yhtäkkiä saaren takaa porhaltaa moottorikelkka suoraan kohti Lumoa, joka tonkii avantoa. Kutsun, Lumo nostaa päätään ja katsoo muutaman metrin päästä kiitävää kelkkaa. Kelkka ajaa silmukan ja suuntaa jälleen Lumoa kohti. Kutsun, Lumo lähtee tulemaan luokse, mutta huomatessaan ratansa risteävän kelkan reittiä, pysähtyy kuin lapsi suojatien reunaan, odottaa kelkan ohisuhahduksen ja kirmaa sitten luokse.

Kertakaikkisen suloinen olento siis. Ja hauskakin vielä, kuten kuvat todistanevat.

Ensi kuussa on jälleen perinteinen Porokoirakerhon poropaimennustapahtuma. Harmikseni olen taas kerran estynyt osallistumaan, mutta Minna on sen sijaan ilmoittanut Liekin mukaan. Jännää nähdä (tai kuulla, kun ei kerran pääse näkemään, ellei sitten videolta), miten Lieksu hoitaa homman! Luonnetestiinkin Liekki olisi roudattu, jos vain olisi mahtunut jonnekin mukaan, mutta ainakin toistaiseksi kaikki sopivat testit ovat olleet Minnan soittaessa aina jo tupaten täynnä. Mutta eipä Fletkumadolla kiirettä testiin olekaan, kun pentuprojektikin mitä ilmeisimmin toteutuu vasta ensi vuoden keväällä.