Toukokuu 2004
Kääk, apua, se on kohta!
19.5.04
Nimittäin pentujen laskettu aika! Kevät on mennyt kuin siivillä, ja lähes joka päivä pentuasia
on kyllä käynyt mielessä. Tai oikeastaan IHAN joka päivä. Eilen siivosimme takapihaa,
jolta palastui lumien sulettua varsinainen kaatopaikka (siis talon edellisen omistajan
aikaansaama, ei meidän) ja totesimme, että jos pentu tulee, on meidän aidattava suurin osa tontista
pihapiirin ulkopuolelle. Maasta löytyy ihan liikaa vaarallisia kapineita, ja vaikka kuinka huhkimme, emme
voi olla varmoja, että saamme jokaisen lasinsirun, metallinpalan ja narunpätkän sieltä
talteen. Itse asiassa aika moni lause näinä päivinä puheissamme alkaa "jos pentu tulee..."
ja jatkuu vaatimuksella suorittaa jonkinlaista uutteraa tointa pennun elinympäristön turvaamiseksi.
Jos pentu tulee...
- meidän pitää viimeistäänkin saada autoon häkki
- ADSL-johto ei enää voi kulkea eteisessä maton alla
- akvaarion jalustaan on saatava verhoa tukevampi suoja
- pitää organisoida jotenkin pennun päiväruokinta, jos ja kun minäkin olen siihen mennessä töissä
- kengät on laitettava tuulikaappiin
- täytyy hankkia jonkinlainen portti eteisen ja olohuoneen oviaukkoon
- piha on aidattava, ainakin maantien puolelta
- ei kannata istuttaa kovasti uusia kasveja puutarhaan eikä laittaa vastapestyjä mattoja hetkeen lattialle
- meistä tulee sellaisia höperöitä, säälittäviä ihmisiä, jotka tukkivat ystäviensä sähköpostit pennunkuvilla eivätkä osaa puhua mistään muusta kuin pennun sisäsiisteyskasvatuksen edistymisestä ja naskalihampaiden terävyydestä.
Ihanaa! Edellisestä höperyyskaudesta onkin jo hyvin pitkä aika.
Onneksi viikonlopun jälkeen tiedämme mitä luultavimmin varmaksi tuleeko vai ei - kyse on vain Astan kyvystä pulpauttaa maailmaan tarpeeksi narttupuolisia pentuja. Tyttöenergiaa, Asta!
Ne tuli jo
19.5.04
Asta reippaana tyttönä olikin punnertanut pennut jo vähän etuajassa maailmaan ja helpotti
näin epätietoisuuttamme. Pötköjä oli iltakuuden aikoihin maailmassa kuusi, neljä tyttöä
ja kaksi poikaa.
Asta on kuulemma hellä emo, kuinkas muuten. Pentujen sukupuolijakaumakin oli meille
varsin mieluinen. On mukavaa päästä valitsemaan pentua vähän isommasta joukosta, vaikkakin
toivon, että joku pentu vain valitsee meidät.
Nyt siis pääsemme käyttämään sanan "jos" sijasta sanaa "KUN". Mutta pentupantaa emme kuitenkaan vielä kauppareissulla ostaneet! Ensi viikon vaellusreissu Lapissa kulunee ahkerasti eri nimivaihtoehtoja pohtien ja haikeasti huokaillen. Voi voi, vielä 8 viikkoa siihen, kun pentu on meillä ja höperyysoireet ovat jo molemmilla varsin kattavat.
Vain mielikuvia
20.5.04
Miksi ei ole lakia, joka määräisi, että kasvattajalla on oltava live-webkamera? Tai edes
että joka päivä pitää saada kuvitettu raportti pennun kehityksestä nettiin - ainakin jos
malttamattomalla pennunkatsojalla on yli 300 kilometrin välimatka pieneen
kääryleeseensä.
Pentuhumalassa
26.5.04
Malttamattomina emme kyenneet hillitsemään haluamme sännätä pentuja katsomaan. Totuuden
nimissä meidän todellakin oli tarkoitus piipahtaa Muhoksella vasta palatessamme
Pallaksen vaellukselta, kun
pennut olisivat olleet reilun viikon ikäisiä. Vaan kuinkas kävikään; jo
menomatkalla pohjoiseen
ajauduimme erilaisten sattumusten vuoksi pennuntuoksua nuuhkimaan. Risuaho-Sarakonnun
perheen lauantai-illan rauha oli tipotiessään pölähdettyämme paikalle, mutta varsin kärsivällisesti
jaksoi Asta esitellä pentujaan ja kohtalaisen eläväinen Markus-poika kaikkea muuta elävää ja elotonta huushollista
löytyvää. Kiitos elämysvierailusta koko perheelle!
Kolmen päivän ikäinen pentu on kyllä pieni! Sillä on pikkuinen nenu, pieni vaaleanpunainen masu, ihanan nahkeat pikku tassut, minimaaliset mutta terävät kynnet - ja Suuri Lumovoima. Pentu tuoksuu hunajamuroilta, näyttää marsulta, kuulostaa rasvaamattomalta komeronoven saranalta ja saa ihmisen pään sekaisin vain olemalla pentu. Reilun tunnin pötkyläihailun jäljiltä olimme niin pentuhumalassa, että oli arveluttavaa jatkaa auton ratissa kohti Oulua.
Anna on antanut natiaisille jo hienot nimetkin, mutta me emme vielä tiedä kuka tytöistä tulee olemaan meidän omamme. Jotenkin Kiira ja Kesakko näyttävät työntyneen kuvissa etualalle kuorsaamaan, lieneekö jokin merkki.
Olen nyt korjannut tätä kirjoittaessa noin kolmekymmentä kirjoitusvirhettä. Se lienee selvä merkki siitä, että pienen koirantaimen on mahdollista saada jo viidettä omaa pentuaan odottava, keski-ikäistyvä ihmispolo tyystin pois tolaltaan! Edes sään takia keskeytynyt Pallas-vaellus ei jaksanut kauaa harmittaa, vaan kotiinajomatkalla jo iloisesti pohdimme jälleen eri nimivaihtoehtoja. Kun on konkreettsiesti piipannut pientä, mustaa nenää, on helpompi alkaa tosissaan valmistautua siihen, että seitsemän viikon kuluttua olemme muutaman satasen köyhempi, mutta järjettömän paljon henkisesti rikkaampi perhe.