http://lumirae.net/cavecanem/
http://lumirae.net/cavecanem/
(Julkaistu Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsenlehdessä Koiranleuassa 2/00)
Kun Porokoirakerho ry ilmoitti järjestävänsä kuudennet vuosittaiset poropaimennuskilpailut kerrankin tarpeeksi lähellä Tamperetta eli poronhoitoalueen eteläisimmässä paliskunnassa Oijärvellä, lähellä Oulua, päätimme me tamperelaiset lapinporokoiran omistajat lähteä mukaan. Olimme aikaisempien vuosien osallistujien jutuista kuulleet ja lukeneet, että "etelän fiffitkin" olivat tervetulleita testaamaan, virtaisiko suonissa vielä oikeaa poropaimenen verta. Niinpä me, Tiina A., Piia ja allekirjoittanut, pakkauduimme ensin mainitun farmariautoon koirinemme, makuupusseinemme ja lumikenkinemme ja käänsimme auton nokan kohti pohjoista mielessämme eksoottinen elämysviikonloppu.
Poropaimennuskisaviikonloppu käsittää lauantaina tapahtuvan paimennustestin sekä sunnuntaisen kilpailun, johon osallistuvat aikaisempina vuosina testatut ja läpäisseet koirat sekä mahdollisuuksien mukaan edellispäivän testin kolme parasta koiraa. Tuomareina toimivat alan ainoat oikeat asiantuntijat eli poromiehet. Tänä vuonna testiin osallistui peräti 21 koiraa, joista yhdeksän lapinporokoiria, yksi rekisteröimätön porokoira ja 11 suomenlapinkoiraa, joista suurin osa paimensukuisen linjan edustajia.
Kaksivuotiaista lapinporokoiranartuistamme vain Ulda oli aikaisemmin nähnyt poroja. Siksi olikin mukavaa, että testipaikalle oli lauantaiaamuna tuotu pieni, rauhallinen poro, jota kokemattomat Savu ja Nanukin saivat käydä pällistelemässä ennen varsinaista testiä. Tiinaa jännitti eniten se, että Nanu ei haukkuisi lainkaan testissä, minä puolestaan pelkäsin Savun haukkuvan vähän liikaakin. "Testiporoa" kaikki kolme koiraamme tuntuivat aluksi hieman pelkäävän, mikä tietysti lisäsi jännityksemme voimakkuutta. Mihin soppaan nyt taas oli tullut lusikkansa työnnettyä! Paljonkohan poro maksaisi, jos Savu sen söisi, lihatiskillä ainakin on kova kilohinta...
Savu ja Nanu ottavat tuntumaa koparaeläimeen
Varsinainen testi alkoi liekaporon kohtaamisella. Koiran piti vapaana kulkea ohjaajan mukana maahan liealla sidotun rauhallisen poron ohitse ja haukkua sitä käskystä. Käskystä haukkuminen piti myös lopettaa ja koiran tulla takaisin ohjaajan luokse. Aggressiivinen käyttäytyminen poron luona olisi johtanut testin keskeyttämiseen. Savu, joka on "siviilissä" Suuri Hirvikoira, käyttäytyi erittäin mallikelpoisesti. Se kulki edelläni, odotti lupaa haukkua, haukkui, ja tuli käskystä sivulle ja kulki sivistyneesti poron ohi. Pikkuisen niskakarvat pörhistelivät jännityksen merkiksi. Tuomari Jaakko Palovaara nosteli kulmakarvojaan. "Olipa tottelevainen! Onko se uros?". Ulda ja Nanukin selviytyivät liekaporosta hienosti, vaikka Nanu ei loppujen lopuksi tainnut päästää pihaustakaan haukkua.
Kun kaikkien koirien oli todettu pysyvän hallinnassa poron luona, aloitettiin varsinainen testi. Nytpä hyppäsi meillä etelän tytöillä sydän kurkkuun. Meille osoitettiin valtava, lentokentän kokoinen, aidattu metsäalue, jossa oli puoleen reiteen lunta ja tiuhasti puita. Tämän silmissämme äärettömän erämaan keskelle oli aidattu toinen, urheilukentän kokoinen aitaus ja sen sisälle vielä pienempi, ns. kirnu. Suhisevissa korvissamme kaikuivat tuomarin sanat: "koiran pitää hakea porot isosta aitauksesta, ajaa ne keskimmäiseen, pysähtyä itse portilla ja lopulta käskystä ajaa ne kirnuun, menemättä itse perässä".
Hakea porot! Miten kummassa? Olimme aivan kauhusta kankeana. Tottuneina selviin kaavoihin ja koiralle sääntökirjan kanssa opetettaviin tottelevaisuus- ja muihin temppuihin emme voineet mitenkään käsittää, että menisimme koirinemme suorittamaan tuollaista tehtävää, josta kummallakaan ei ollut mitään tolkkua. Lisäksi joutuisimme fyysisesti erittäin koville, sillä lunta oli valtavasti. Ja sitä paitsi siellä alueella olisi irrallaan lauma villieläimiä - ne porot. Minunkin kokemukseni kyseisistä eläimistä rajoittuvat marketin pihalla räntäsateessa kekottaneen joulupukin pulkanvetäjän taputteluun joskus pienenä pilttinä.
Nuppi tutisten tuijotimme alkupään koirien suorituksia. Savun veli Otto ajoi poroja kuin tuulispää, ohjaaja-Anun kompuroidessa kaukana perässä. Koirien suoritusta vaikeutettiin vielä siten, että kun koira oli saamassa porot keskimmäiseen aitaukseen, niitä ihmisvoimin hätistettiin takaisin, jotta tuomarit näkisivät osaisiko koira koota hajonneen tokan uudelleen ja riittäisikö sillä motivaatiota jatkaa tehtäväänsä. Kirkasääninen haukku kaikui metsässä ja yhtäkkiä koko kuuden poron tokka pelmahti kirnuun. Näytti helpolta, mutta emmehän me mitenkään voineet sitä osata kun emme olleet koskaan harjoitelleet, tuumasimme me reippaat koiraharrastajat.
Poron paimentaminen eroaa täysin muiden kotieläinten, erityisesti lampaiden paimentamisesta, koska poro on (puoli)villieläin. Tokkia liikutellaan myös kymmenien, jopa satojen kilometrien matkoja, eikä vain pyöritellä pienissä ympyröissä. Poropaimennukseen käytettävän koiran pitää työssään haukkua, sillä poroa ei paimenneta katseen voimalla. Se tulee tuijottajan päälle. Näimme muutamia tipalla oli -tilanteita, kun tokasta eronnut yksittäinen poro kääntyi takana tulevaa koiraa vastaan. Tällaisessa tilanteessa koira yleensä väisti, mutta otti poron takaisin komentoonsa takaapäin.
Hermostuneesta joukostamme ensimmäisenä surman suuhun lähdimme urheina minä ja Savu. Minulla oli tietenkin vielä selkäkin kipeänä, joten pelkäsin tosissani edessä olevaa rääkkiä. Lumikengät olivat jääneet autoon, koska kaukaa viisaasti päättelin kuitenkin vain kompastuvani niihin tai tallovani Savua, jonka nimittäin kuvittelin vain roikkuvan hihassani ja kieppuvan jaloissani hilluen ja haukkuen.
Vaan mitä vielä. Kun pääsimme isoon aitaukseen metsän keskelle, huomasin ensinnäkin hangen kantavan minua. Päätuomari Palovaara käski päästää Savun vapaaksi ja komentaa se hakemaan porot. Mitkä porot, minä en nähnyt yhtään, vaikka niitä oli kuulemma peräti seitsemän jossain metsän siimeksessä. Tein kuitenkin työtä käskettyä, irrotin Savun hihnasta ja sanoin sille asiantuntevasti "Hae porot!". Etelän harrastuskoirani ponkaisi täyttä laukkaa eteenpäin, katosi lumihankeen ja puiden lomaan - ja kohta kuului haukku!
Savun raikas ääni antaa poroille kyytiä
Kuva: Piia Karinen 2000
Savu kiertää tokan eteen
Kuva: Kirsti Lilja 2000
Keltainen viuhahdus oikealla on poroilta suojautuva ohjaaja
Kuva: Kirsti Lilja 2000
Kirmasin päättömästi ääntä kohti, ja hanki kantoi edelleenkin. Yhtäkkiä näin Savun korvien kiitävän hangessa. Kun suuntasin katseeni korvien osoittamaan suuntaan, näin porot. Ikävää vain, että ne tulivat minua kohti. Loikkasin puun taakse piiloon, mitäpä muutakaan olisin osannut tehdä. Tokka pyyhälsi ohitseni ja haukkuva Savu perässä. Kiihdytin vaivaisen olemukseni juoksuvauhtiin ja suunnistin perään. "Hieno tyttö", kannustin Savua kun se katosi metsään haukkuen. Mahtavaa koulutusta arkipäivän hirvipitoisia lenkkejä ajatellen. Tuomarijoukosta kuului römeällä miesäänellä "Koira vai ohjaaja?", johon minä uskomattoman kirkkaalla äänellä siinä hangessa juostessani kykenin vastaamaan "Molemmat tietysti!".
Savu oli jo ehtinyt noutaa porot jostain (en tiedä mistä), ajaa ne kohti keskimmäistä aitausta (miten kummassa se tiesi mihin piti mennä), ja tokka oli käännetty takaisinkin siinä vaiheessa kun minä näin ne kieli poskessa lonkottavat hirviöt ensimmäistä kertaa. Hölkkäsin lumessa niin lujaa kuin kipeältä selältäni pääsin, pitäen katseeni mahdollisimman tiukasti Savussa, joka ajoi koko ajan haukkuen tokkaa kohti keskimmäisen aitauksen porttia.
Aitaukset olivat sisäkkäin niin, että porot tekivät ylösalaisin olevan u:n muotoisen lenkin rynnätessään keskiaitaukseen. Koska aita oli vain metalliverkkoa, siitä näkyi läpi. Tietenkin nokkela porokoirani nähdessään porojen olevan yhtäkkiä vasemmalla puolellaan ryntäsi täyttä laukkaa pahki aitaan! Olin aivan varma, että siihen loppui paimennus, mutta koirapa aivasti kerran, sai päänsä irti aidansilmukasta ja jatkoi juoksuaan. Keuhkoni äärimmilleen venyttäen sain artikuloiduksi vienon "Odota" -pihinän juuri, kun Savu tuli aitauksen portille. Kas, taikasana, koirani pysähtyi, vaikka porotokka heilui valtoimenaan kymmenen metrin päässä.
Tuomarit odottivat, että kompuroin minäkin portille, jolla takapuoltaan vimmatusti hytkyttävä iloinen Savu oli minua vastassa. Sitten meidän piti seisoa portilla ja odottaa, että porot olisivat aivan toisessa päässä aitausta. Tuomarin merkistä minun piti komentaa Savu ajamaan porot siihen pieneen aitaukseen eli kirnuun. Kun merkki tuli, sanoin jälleen hyvin asiantuntevasti "Aja!", jolloin kokenut poropaimeneni ryntäsi aitaukseen ja haukkui porot liikkeelle. Tässä sattui sen suurin virhe, kun se innostuksissaan ryntäsi keskeltä tokkaa, jolloin tokka meni kahtia. Savu ei kuitenkaan hämmentynyt, vaan minun väistellessäni kauhuissani sinkoilevia poroja puiden taakse, se kokosi kolme karkulaista oma-aloitteisesti neljän muun nupopään seuraan ja ajoi ne kirnuun. "Odota"-käskyllä se pysähtyi ja "tule"-käskyllä tuli luokseni, vaikka mieli olisi vielä poltellut porojen perään.
Testi oli ohi ja pääsin verhoamaan hikisen varteni moottorikelkkahaalariin. Ihmiset taputtivat, sekä käsiään, koiraa että minua. Yhteishenki kokeneiden konkareiden ja meidän tupeloiden kesken oli mahtava.
Ulda ja Nanu suorittivat myös osuutensa, Ulda kimittäen falsetillaan ja Nanu äänettömästi, Tiinan välillä kontatessa uppoavalla hangella. Kun sitten illalla, mahtavan aterian syötyämme ja suihkussa käytyämme saimme tuomareiden kommentit ja arvostelut, emme olleet uskoa korviamme. Olimme kaikki läpäisseet testin! Nanu sijoittui hiljaisuudestaan huolimatta 14. sijalle, koska se oli kuitenkin syttynyt työskentelyyn ja saanut porot kirnuun. Savu oli kuudes ja Ulda räjäytti pankin voittamalla koko testin. Tuomari Palovaara aloitti ylistyspuheensa sanomalla, ettei hän olisi koskaan uskonut tuon pienen, hennon, liekaporoa vähän pelänneen nartun pystyvän niin upeaan suoritukseen. Palkinnoksi Ulda sai ison lappalaisaiheisen hopealusikan, Savu pienemmän. Kaikki me saimme diplomit ja yksityiskohtaisen arvostelun suorituksestamme.
Arvosteltavia osa-alueita olivat:
Testin arvosteli kolme eri tuomaria, joiden antamien arvosanojen keskiarvot muodostivat loppupistemäärän.
Ja meillä kaikilla oli ihan oikeasti niiiin mukavaa!
Kuva: Leena Partanen 2000
Testin voittajan varmuudella Ulda lähtee ajamaan poroja
kirnuun
Kuva: Leena Partanen 2000
Tuomarit ilmoittivat, että seuraavan päivän kilpailuun pääsisi testin kolme parasta koiraa. Piia hyppäsi lamppuun, meidänhän piti lähteä ajamaan heti aamupäivällä takaisin Seinäjoelle ja Tampereelle, josta olimme kinoksissa ja lumimyräkässä liukastelleet Oijärvelle kokonaiset 11 tuntia. Kun sekä tuomarit että kanssakilpailijat kannustivat, suostui Piia kuitenkin lähtemään Uldan kanssa kisaan. Harvoinpa missään kilpailulajissa muut kilpailijat väen vängällä tahtovat mukaan koirakon, jonka ylivertaisia taitoja ovat juuri päässeet todistamaan. Kilpailun "rata" olisi nimittäin aivan sama kuin testissäkin, porot vain pitäisi hakea kauempaa ja arvostelu olisi tiukempaa. Porokoirakerhon piirissä kuitenkin kohtasimme sellaista vanhanaikaista reilua urheiluhenkeä, joka lämmitti kilpailuasioissa kyynisyyteen taipuvaista mieltä.
Kävi ilmi, että vasta kuudenneksi sijoittunut Savu pääsisi mukaan kilpailuun paremmin menestyneiden ollessa estyneitä. Minä olin tietysti mielestäni hyvinkin estynyt, mutta samanlainen kannustus ja rohkaisu kuin Piiaankin oli tepsinyt alkoi taas, ja liikutuksen kyynel silmäkulmassa suostuin kisaan Savun kanssa viimeistään siinä vaiheessa kun yksi monivuotinen konkari sanoi, että Savun työskentelyn riemua oli niin ihana seurata, joten miksi en soisi sitä mahdollisuutta heille vielä uudelleen.
Uskomme reiluuteen ja avuliaisuuteen koiraharrastuksen parissa sen kuin vahvistui kilpailupäivän aamuna, kun saimme huomata järjestäjien tehneen radikaalin poikkeuksen kisakäytäntöön. Perinteisesti urokset ovat suorittaneet radan ennen narttuja, mutta nyt meidän tyttösemme pääsivät ensimmäisenä ja toisena töihin, että saisimme startata Tampereelle ajoissa. Mukana oli ihmisiä Hyvinkäältäkin, mutta heillä ei ollut kiirettä vaan soivat mielihyvin meille tämän tilaisuuden.
Ulda ja Savu tekivät kilpailussa lähes samanlaiset suoritukset kuin testissäkin, ehkä jopa vielä innokkaammat, kokemuksen tuomalla varmuudella. Erityisen ylpeä olin Savun arvostelupaperissa kohdassa "koiran ottama paimennusvastuu, itsevarmuus" seisovasta kommentista "haki oma-aloitteisesti". Savu todellakin kirmasi käskystä monen sadan metrin matkan hakemaan jälleen näkymättömissä lymyilleet porot.
Kilpailuun otti osaa 17 koiraa, joista neljä oli poromiesten työkoiria. Meidän "etelän fiffimme" jättivät nämä konkarit taakseen, Savu sijoittui seitsemänneksi ja Ulda pokkasi pokaalin oltuaan peräti kolmas!
Parasta viikonlopussa ei kuitenkaan ollut hyvä menestys, vaan se kokonaisvaltainen tunne uuden, mutta jollain mystisellä tavalla koiralle tutun asian kohtaamisesta yhdessä Savun kanssa. Mekin olemme Savun kanssa harrastaneet paljonkin kaikenlaista, mutta koskaan ennen en ole tuntenut sellaista yhteenkuuluvaisuutta kuin saadessani yleensä silmät nurinperin päässä hirviä jahtaavan koirani keskeyttämään porojen ajamisen pelkällä iloisella äänellä huudetulla käskyllä. Koko Savun olemus huokui itsevarmuutta, taitoa ja osaamista, vaikka se ei ollut koskaan päässyt harjoittelemaan paimennusta. Sen esi-isien vaistot todellakin ovat sillä vielä tallella.
Tämä on tärkeä tieto rodun jalostuksen kannalta, sillä vaikka lapinporokoiria rekisteröidään vuosittain toista sataa, vain murto-osa niistä enää toimii alkuperäisessä tehtävässään. Jokaisen yksittäisen harrastajan ja kasvattajan vastuulle jää rodun paimennusominaisuuksien selvittäminen ja säilyttäminen. Lapinporokoira on mainio harrastuskoira, mutta mainioita harrastuskoiria on jokaisessa rodussa. Poropaimenena lappalaiskoirat ovat kuitenkin ainutlaatuisia ja korvaamattomia. On ilo saada olla mukana suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisessä.
Järj. Porokoirakerho ry
Tuomareina Jaakko Palovaara, Kalevi Logje ja Alpo Laitila
Tuulenkuun Aistikas Aksoni "Savu"
Om. ja ohj. Minna Lumirae, Tampere
Poropaimennuskoe
1. osa: liekaporon kohtaaminen - hyväksytty
2. osa:
Pisteet 0-10, kerroin x 2, paitsi osioissa 1, 8 ja 11 x 1
kokonaispistemäärä 139
sijoitus 6./21
Poropaimennuskilpailu
Pisteet 0-10, kerroin x2, paitsi osioissa 1, 8 ja 11 x1
kokonaispistemäärä
140,67
sijoitus 7./17.