Toukokuu 2008

Noin niin kuin tämän toukokuun suhteen siis, huomennahan elämme jo kesäkuuta. Jännitys alkaakin tiivistyä, koska perjantaina tepastelen sairaalaan polven tähystysleikkausta varten. En ole ihan varma onko hyvä vai huono, että tiedän mitä on odotettavissa. Viimeksihän, kun joulukuussa leikattiin toinen polvi, uskoin kiltisti kun minulle sanottiin, että kyseessä on ihan pikku juttu. Niinpä löysin itseni tuplaksi turvonneen, erittäin kipeän polven kanssa könyämästä rappusia kolmesti päivässä ees taas, koska koirille en ollut hankkinut hoitopaikkoja. Eipä sillä, että niitä olisi ollut tarjolla vaikka olisinkin tiennyt miten kipeäksi tulen ja miten kauan paraneminen kestää. Ensimmäistä kertaa ikinä lähes neljännesvuosisadan kestäneellä koiranomistajuusurallani jouduin toteamaan, että en pärjää yksin. Mutta koska ketään muutakaan ei ollut, joutuivat koirapolot siitä kärsimään. Onneksi ne ovat aivan käsittämättömän sopeutuvaisia, eivätkä lihoneet ihan hirveän montaa kiloa joulukuun aikana.

No, tällä kertaa asia on järjestetty YYA-sopimuksella. Matkustan koirien kanssa Kuopioon toipumislomalle. Molemminpuoliseksi hyödyksi ei vielä riitä se, että saan maata Minnan sohvalla ja katsella jalkapallon EM-kisoja samalla kun hän lenkkeilyttää koiria hiki päässä. Minun roolini avuntarjoajana pääsee esiin kun Liekin kaveriksi haetaan Ranualta pikkuinen Lumon siskopuoli, ja minä saan päivällä huolehtia siitä, että nassin tulostushommat hoituvat ulos ja että se saa muutakin ravintoa kuin tietokoneen piuhat ja isojen koirien karvat (joita Savulla on kyllä enää noin 15 kappaletta jäljellä ja Liekkikin kuulemma on vaihtanut jo bikineihin).

Eilen tuli kuluneeksi 13 vuotta siitä, kun Madraz Bunda -kennelin ensimmäiset mudinpoikaset syntyivät. Kaikki Essun sisarukset ovat vielä elossa, toivottavasti pysyvätkin vielä pitkään. Minä muistelin haikeana Essua. Vajaan viikon päästä tulee puoli vuotta siitä kun se viimeisen kerran katsoi minua innokkaana silmät tapittaen ja häntä liehuen, "voisinksmää tehdä jotain, ees jotain ihan pientä?". Joskus iltaisin sohvalla istuessani näen sen huiskuttamassa siinä, "saisinksmää hypätä sinne?", ja sitten kaivautumassa selällään kainaloani kohti, hulmukarvaiset pikku koivet kattoa kohti ojennettuina. Ihan selvästi kuulen sen terävän "prkl, omille pihoille huuteleen sieltä" -älähdyksen, kun naapurin hanut örisevät parvekkeemme alla. Sen pienen lämpimän tassun kosketus kämmeneen ei ole vielä haihtunut, iholla on selvästi muistissa sen silkkisen kiharainen pää. Minun on sitä niin mieletön ikävä.

Kuvissa Savu ja Lumo nauttimassa siitä, että meillä on liian pieni pakastin, eivätkä kaikki Vauhti-Raksun autolta juuri hakemani possun-, hevosen- ja poronluut mahtuneet sinne. Illalla kyllä perästä kuuluu...

Imuroidessani eilen multaa ja kevytsoraa, jota oli levinnyt ikkunalaudalta tipahtaneen anopinkielen ruukusta ympäri makuuhuonetta, huomasin lattialla veritippoja. Hetki meni käsittäessä, että ne eivät tule omista jalkapohjistani eivätkä olohuoneessa nukkuneiden koirien tassuista. Ne olivat tulleet Lumon takapäästä. Sillä on TAAS kiima! Tai sitten se maalis-huhtikuinen vähätippainen juttu oli joku ihme hormonihäiriöjuttu, sillä silloinhan ei varsinainen lorotus alkanut ollenkaan ja turvotuskin häipyi viikossa. Nyt on siis ehkä se ihan tavallinen kiima, ja ellei tuota extraa lasketa, edellisestä on nyt 8 kuukautta. Sinänsä ihan passeli väli.

Viikon aikana on koirien kylkiin ilmestynyt lämmittävä silavakerros, koska olen ollut sairas. Sitä se teettää kun hosuu puolikuntoisena töissä; nyt on ääni mennyt kokonaan ja tuloksena puhekielto, antilooppeja kolmeen eri tulehdukseen ja hemmetinmoinen yskä. Koirapolot eivät siis pääse kunnon lenkille vielä ainakaan pariin päivään.

Ihan juuri vasta oli maaliskuu ja me olimme Pöyrisjärvellä hiihtovaelluksella (tästä tulossa retkikertomus omille retkisivuilleni, joskus, kuvia on jo):

Ja sitten tuli se huhtikuu ja me kipaisimme Raanujärvellä ja Palojärvellä. Matkustimme junalla, nassit eka kertaa makuuvaunussa:

Savulla oli hauskaa kun Palojärvellä oli vielä talvi:

Täällä etelässä alkoi olla jo kevät:

Possunenät pääsivät mukaan työpaikkani koulutusviikonloppuun, ja harrastivat molemmat siellä innoissaan sitä mitä osaavat parhaiten:

Lumo sekoili tapansa mukaan:

" Ai ääm rrresident iiiivil!"

"Vai oonko sittenkin heppa, koppodi koppodi, ihan ku apassionaatassa!"

"Eiku näätä! Wiiiiizzzeellll!"

"Eiku! Eiku! Nyt tiiän! TORO, TORO!"

"No eiku sittenkin, joo, oon vaarrrrallinen musta pantterrrrrrri!"

"Kasso, nokan päälle voi asettaa kakkaa eikä se putoo!"

"Oho! Etupää on jo tulossa, mutta takapää vasta menossa!"

"Mitä? Mitä? Nyt en kässää mitä katot?"

Käytiin reenaamassakin vähän:

Tavattiin vanhoja tuttuja ja oltiin iloisia:

Ja sitten yhtäkkiä oli jo toukokuu! Vappuna käytiin retkuilemassa Vähäniemen virkistysalueella:

Jospa tästä eteenpäin taas ehtisi päivitellä vähän enemmän reaaliajassa...(toivossa on hyvä elää).