Merkintöjä

Tammikuu 2008

Meinasi vilahtaa koko tammikuu tyystin merkinnöittä. On ollut niin surullista. Essu on jättänyt valtavan kolon elämään, eikä sitä koloa ole helppo täyttää. En toisaalta varmaan haluakaan, enkä ehkä voisi vaikka haluaisinkin. Essu oli niin omanlaisensa, niin ainutlaatuinen. Team Pallopää & Puikkopää on kyllä tehnyt parhaansa minun ilahduttamisekseni; ei voi olla nauramatta kun katselee ulkona muutaman metrin välein selälleen lumeen heittäytyvää Lumoa, tai samaista nokkaeläintä vakavana ja hartaana katselemassa "Koiralle koti" -ohjelmaa telkkarista (kuvassa se on omassa tuolissaan, mun sohvalle ei koirilla edelleenkään ole asiaa, toim. huom.) . Savu puolestaan käy joka ilta hörisemässä ja häntää heiluttamassa sänkyni vieressä ja on muutenkin kovin hellyydenkipeä ja touhukas.

Ilahduttavaa on ollut myös se, että jalkani alkavat ensimmäistä kertaa sitten marraskuun lopun olla siinä kunnossa, että pääsemme lenkkeilemään melkein normaalisti. Leikattu polvi on parantunut hyvin, eikä leikkausta odottavakaan ole enää sietämättömän kipeä, kunhan en liukastele ja kunhan kovapäiset koirat eivät ryntäile siihen pahki. Olen uskaltanut jo laittaa kalenteriin pääsiäisen kohdalle iloisia naamoja merkiksi siitä, että silloin on kuusi päivää töistä vapaata ja - J I P P I I - suuntaamme Minnan ja Liekin kanssa Pöyrisjärvelle hiihtovaellukselle! Lumon ja Liekin ensimmäinen kunnon talvireissu luvassa. Koko konkkaronkka on harrastanut ahkeraa karvanlähtöä koko "talven", joten pääsiäisenä varmaankin on kaikilla jo hyvät arktiset alusasut yllä. Pöyrisjärvellä pitäisi myös olla sen verran poromiesten kelkkauria, että optimistisesti ajatellen koirille ei tulisi kovia vaikeuksia pysytellä hangen pinnalla, vaikka varsinaisia hankikelejä ei vielä tuolloin olisikaan.

Savulla alkoi kiimakin melkein varkain, tässä kahden viikon aikana olen huomannut lattialla kokonaiset kaksi veritippaa. Odottelin kiimaa jo syys-lokakuun vaihteeseen, joten väli oli normaalia pidempi ja ilmeisesti vuoto aina vain iän myötä niukkenee. Lumolla pitäisi kalenterin mukaan kiima alkaa vasta maaliskuussa, mutta niin kiihkeästi se jo pissikisoja Savun kanssa ulkona harrastaa (ja on muuten hassun näköistä kun se merkkailee kuten normaalit narttukoirat, eikä nosta jalkaa kuten Savu), että kiiman tuleminen etuajassa on hyvinkin mahdollista. Minusta on ylipäätään alkanut tuntua, että Lumo on koira, joka saa aina mitä haluaa. Varsinainen pieni apina, aina tunkemassa puikkopäänsä joka paikkaan, huitomassa tassulla, minä-minä-minä! Ja on se vaan niin ihana, niin hurmaava, niin rakas.