Merkintöjä

Tammikuu 2007

Muutot! Remontit! Nettiliittymät! Siinä kova kärkikolmikko inhokkilistaltani. Näiden kolmen ansiosta en ole päässyt näitä(kään) sivuja päivittämään aikoihin, eikä tätä kirjoittaessani ole vielä tietoa koska saan nettiyhteyden uuteen asuntooni, jossa asun purkamattomien muuttolaatikoiden keskellä, osittain riivityt tapettikerrokset seinillä eksoottisesti roikkuen.

Ajattelin kuitenkin jo valmiiksi kirjailla ylös muutamia juttuja joulukuulta näin takakäteen, etenkin kun marraskuussa ilmaan jäi roikkumaan jännitysnäytelmä "Mölyapinat kerrostalossa" (liittyen siis koiriin). Hyvinkin jo parin, kolmen viikon päästähän nettiyhteys voi toimiakin ja pääsen siirtelemään sivustoni jälleen kerran uuteen osoitteeseen (joka onkin tällä kertaa toivon mukaan vähän pidempiaikainen, koska hankin oman domainin).

Tietokoneavusteisesti sain siis selville, että Lumo pikku porsas oli syypää koirien haukkukonsertteihin edellisessä asunnossamme. Se räkytteli turhautuneen kuuloisesti ilmeisesti muuten vain, ja sen haukuttua pari minuuttia putkeen, alkoi Savu surkeana ulvoa. Tällaisia mölyjaksoja saattoi päivän aikana olla pari kolme, enimmillään seitsemän minuuttia kerrallaan. Naapureiden väittämä "haukkuvat koko päivän taukoamatta alkaen heti kun häivyt talosta" ei siis ihan toteutunut, mutta ongelma oli silti olemassa.

Vuokrasin Lumoukselle sitruunapannan (kiitos Saara!), mutta en sitten joutunutkaan sitä joulukuussa juurikaan käyttämään, sillä hankin marraskuun lopussa auton ja aloin pitää Lumoa paljolti mukana töissä. Työpaikkani siirtyi joulukuun alussa Ideaparkiin ja aluksi meillä oli ylipitkiä päiviä, joiden vuoksi isäkultani kävi hakemassa Savua ja Essua iltapäivähoitoon luoksensa. Hänen taakkaansa helpottaakseni otin siis Lumon mieluummin mukaan kuin jätin kotiin. Nassi nukkui autossa kiltisti koko päivän, ruokatauolla kävin toki sitä lenkittämässä ja leikittämässä. Ilman Lumoa Savu ei päästänyt päivisin pihaustakaan, Essu haukkui joskus muutaman vihaisen kirosanan oven takana kolisteleville siivoojille ja tietystikin postille.

Sitruunapanta pääsi käyttöön vain viisi kertaa. Kahdella ensimmäisellä kerralla Lumo äänitiedoston mukaan yritti haukkua, mutta jo parin HAU-tufff-atshiin jälkeen se hiljeni eikä sen koommin äänivarojaan päivisin esitellyt. Kun pari viikkoa sitten palautin pannan, jännitin tietysti että mahtaako mekastus alkaa uudelleen, mutta lukuunottamatta eräänä päivänä kuulunutta "puff-puff-puffia" Lumous on ollut hipihiljaa, tuo pieni enkeli. Täällä uudessa kämpässä on väliovi, paksummat seinät ja vähemmän ääliömäisiä ikkunan editse kulkevia, kurkkivia mummoja (niitä on itseasiassa nolla, mutta asuntokin sijaitsee kyllä toisessa kerroksessa).

Olemme siis kotiutuneet jotenkuten tänne Valkeakoskelle. Kämppäni sijaitsee kivassa niemessä, parvekkeeltani on itseasiassa vain kivenheitto järvenlahdelman rantaan. Harmittavasti lahdelman toisella rannalla on Säterin paperitehdas, mutta hajuhaitat eivät juurikaan hetkauta, kun on tottunut asumaan maalla lietelannan haisuissa. Ulkoilumaastot ovat loistavat jo kotinurkilla, ja autolla pääsee näppärästi esimerkiksi Birgitan polulle, jolla teimme joulupäivänäkin pienen päiväretken. Lumokin alkaa jo oppia remmissä kävelyn salat, joten kaupunkilenkitkin ovat mukavampia. Täällä ei myöskään ole niin paljon koiria kuin Kaukajärvellä, mutta ihan liian usein silti joudun palauttamaan kouhkaaville pölkkypäille (Savu ja Lumo) mieleen toisten koirien kohtaamisen käyttäytymissäännöt.

Maaliskuista poropaimennustestiä (johon olen päättänyt ilmoittaa Lumon) silmälläpitäen on uusi asuinalueemme aivan loistavaa harjoitusmaastoa. Täällä on nimittäin reilunpuoleisesti valkohäntäpeuroja. Lumo on pari kertaa yrittänyt lähteä niitä ajamaan, mutta kun olen heti huomannut ja ehtinyt kieltää, se on kiltisti totellut. Jouluaattoaamuna kuljin niin ajatuksissani etten huomannut pikku peurakoiran puuhia ja havahduinkin sitten yhtäkkiä kimeään ajohaukkuun - aika kaukana.

No, joulurauhaa ei oltu vielä julistettu, joten kajautin keuhkojeni pohjasta "luoksetulokäskyn", jota ei voi tässä toistaa, sillä alaikäisetkin saattavat lukea tätä. Joka tapauksessa se tehosi ja Lumo keskeytti ajon ja tulla poukkoili metsä ryskyen minua kohti. Minäpä sain oikean älynväläyksen. Aikoinaan Savuun, joka haaveili Hirvikuningattaren tittelistä, tepsi oikein hyvin laumasta häätäminen ajoreissun päätteeksi, joten päätin kokeilla samaa Lumoon. Kas näin.

Lumo tulee, minä käännyn sitä kohti ja kähisen "Hyi miten tuhma koira, tuommoista ei tänne huolita, mene pois" ja käännän nassille selkäni. Nassi kirmaa iloisesti luokse ja hyppii vasten. Minä toistan uhkaukseni ja huidon käsillä. Lumo pysähtyy ja katselee kummissaan, loikkaa sitten polun syrjässä häntä varovasti liplattavan Savun kimppuun riehakkaana. Minä tömistän jalkojani, heitän koirien remmit maahan lähelle Lumoa ja ääntäni korottaen meuhkaan "Mene pois tuhma koira!". Savu ja Essu luulevat, että jossain lähistöllä on tuhma koira ja alkavat haukkua. Komennan niitäkin ja sitten vielä Lumoa, joka yrittää lähteä mukanamme polkua eteenpäin. Kutsun Savua ja Essua ja katson miten Lumo jää neuvottoman näköisenä kuusen alle seisomaan.

Hetken päästä päätän, että nyt on sopiva aika kutsua häädetty Lumo iloisesti luokse. Pysähdyn, käännyn ja kutsun. Ei tapahdu mitään. Kutsun uudestaan, oikein iloisesti "Lumo, tule, tule tänne!". Kävelen vähän takaisinpäin. Lumo ei ole enää kuusen alla, eikä missään muuallakaan. Savu lähtee jolkottamaan polkua tulosuuntaamme päin, ja päättelen, että Lumokin on mennyt sinne, joten lähden Savun perään ja huutelen samalla Lumoa. Turhaan, nassi on kadonnut kuin untuva tuuleen.

Lopulta saavumme järven rantaan omakotialueen laidalle. Näen jo kaukaa miten pieni musta koira istuu laitimmaisen talon rappusilla miehen vieressä. Kutsun, Lumo ei tule. Laitan Savun ja Essun tienlaitaan puuhun kiinni ja menen pihalle. Lumo juoksee häntä matalalla rantaan. Mies kertoo olleensa laittamassa pihakuuseen jouluvaloja kun Lumo on pyyhältänyt suoraan rappusille ja ovelle häntää kovasti heiluttaen. Nyt nassi seisoo rantakivillä kippura suorana (varma merkki Lumon mielenjärkytyksestä) eikä tule ennenkuin menen polvilleni maahan ja sanon oikein hellästi "Lumo-kulta pieni nassi, tule nyt". Silloin se ampaisee pienenä, kieppuvana tornadona syliini, huitoo tassuilla pipan päästäni, vispaa kippurahäntäänsä ja kirmaa sitten Savun ja Essun kimppuun touhuamaan. Minä pyytelen mieheltä anteeksi häiriötä ja toivotan hyvää joulua. "Samoin sinulle", hän vastaa, "vähän rauhallisempaa jopa". Että semmoinen laumasta häätäminen. Vaan eipä ole tarvinnut toistaa, ei ole Lumous peurojen perään toiste lähtenyt. Mahtaako lähteä sitten porojenkaan perään, edes käskystä...

Essu vaikuttaa jopa eriskummallisen rennolta ja onnelliselta. Tätä on tosin jatkunut jo syksystä saakka. Yläkuvassa näkyy "entiselle" Essulle lähes mahdoton tilanne - se makaa vapaaehtoisesti noin lähellä toista koiraa (Sampo). Ehkäpä siitä on tullut vanhuudenhöperö. Vanhentunut se on kyllä selvästi, ja se tuottaakin minulle vähän päänvaivaa, kun huomaan ettei se enää joka päivä jaksa kahta pitkää lenkkiä. Pitäisi olla aikaa lenkittää nuoremmat ja Essu erikseen, mutta pahimmillaan kymmeneenkin tuntiin matkoineen venyvät työpäivät eivät oikein salli moista. Niinpä joudun lyhentämään Savun ja Lumonkin lenkkejä joka toinen päivä. Vapaapäivinä koetan sitten mennä niiden kanssa oikein kunnon kuntokävelyt ja Essun kanssa pienemmän teputtelun.

Lumo kävi alkukuusta eläinlääkärissä rokotettavana. Punnitsin sen odotushuoneessa enkä ollut uskoa silmiäni kun vaaka näytti vain 12.9 kiloa! Untuvaksi tämä nassi taitaa tosiaan jäädäkin. Savu painoi tuossa iässä jo 17 kiloa... Lumo on kuitenkin jäntevä ja lihaksikas, ilmeisesti vain sitten luustoltaan turhan hento, ja onhan se hyvin hoikkakin, liiankin. Pitäisi kai syöttää vielä isompia annoksia, koska ulos ei juurikaan tavaraa tulostu vaan Lumous käyttää kaiken hyväkseen. Vipeltämiseen ja intoiluun vain taitaa kulua runsaasti energiaa.

Eläinlääkärissä otettiin siitä myös verinäyte Lappalaiskoirat ry:n epilepsiatutkimukseen. Murheellista kyllä, Lumon sisar Katari eli Kiki jouduttiin nimittäin loppuvuodesta lopettamaan vaikea epilepsian vuoksi. Itse en aio kuitenkaan surra etukäteen Lumon mahdollista sairastumista mahdollisesti perinnölliseen epilepsiaan. Etiäppäin porskutetaan kuten ennenkin.