http://lumirae.net/cavecanem/
http://lumirae.net/cavecanem/
Lokakuun viimeinen päivä. Katselin juuri Liekin etusivun kuvaa ja totesin, että se pitäisi vaihtaa - niin aikuiseksi on 5-kuisen Liekin ilme tuosta jo vaihtunut. Liekkihän on jotenkin koko ajan ollut melko pikkuvanha pentu, mutta kyllä pikkupentuus silti on noissa kuvissa näkyvissä. Sellainen viaton herttaisuus... joka ei onneksi ole ihan kokonaan vielä mennyttä, vaikka teini-ikä jo kolkutteleekin. Eilen jo Onni-setäkin alkoi osoittaa hieman SELLAISTA kiinnostusta kummityttöään kohtaan. Niin katoavainen on nuoruus!
Eilen Liekillä oli jälleen suuretsintävuoro Pöllöharjoituksissa. Petra otti ja katosi pitkin suorakaiteenmuotoista, muutaman sata metriä pitkää metsäkaistaletta, joka rajoittui tiehen ja järveen. Hän joutuikin siellä piilossaan odottelemaan parisenkymmentä minuuttia, koska Tytti piipahti kesken oman harjoituksena hieman jäniksenajossa.
Liekki oli ensimmäistä kertaa kytkettynä harjoituksissa. Olen ajatellut harjoitella niin koko talven, ettei kovin itsenäinen ja rohkea Liekki oppisi työskentelemään liiankin itsenäisesti. 10 metrin liina ja siitä jarrutteleva ohjaaja eivät Liekin menoa häirinneet, vaan se lähti tomerasti etenemään ensin tietä pitkin ja sitten ohjauksestani metsäkaisteleelle.
Osuttuaan Petran hajujäljelle Liekki nuuhki maata hetken hännän alkaessa vimmatusti heilua! Ihanaa, jos se oppii noin luonnikkaasti ilmaisemaan minulle hajun. Jo omalle alueelle siirtyessämme se oli huiskutellut nuuhkien ilmavainua toiselta puolelta tietä, jolloin Satu muistutti minua, että siinähän oli hajuja Onnin harjoituksen jäjiltä. Hyvähyvähyvä, pikku-Liekki.
Sää oli kylmä, pakkasen puolella ja kapea metsäkaistale rajoittui alavammalta puolelta järveen, joten ei ollut ihme, että Liekki suuntasi päättäväisesti lähelle rantaa, vaikkei Petra varmaankaan ollut ihan sieltä kävellyt (eikä ollutkaan, kun kysyttiin). Annoin nakeron toki silti mennä siellä missä se halusi, sillä enhän ollut opettamassa sille miten hajuja seurataan - ja miten ihminen oikeasti sellaista voisi koiralle opettaakaan! - vaan katsomassa miten se reagoi hajuihin ja mitä sitten tapahtuu. No, tapahtui seuraavaa: Liekki paahtoi pontevasti eteenpäin, häntä heiluen ja koko olemus iloisuutta uhkuen. Kun Petra sitten yhtäkkiä löytyi, tuli tyylikäs "ilmaisu": korvat viippoon ja koko kroppa kiemurtelemaan. Tämä riittääkiin meille toistaiseksi ilmaisuksi, haukkua harjoitellaan ihan erillisinä juttuina.
Petra odotti, että Liekki istahti rauhallisesti paikoilleen (ja tietenkin se tuttuun tapansa valitsi "tuolin" eli pienen kiven) ja palkitsi sitten pienen etsintäkoiran ihanaisella, raa'alla kanankaulalla, joka katosikin nälkäiseen massuun hujauksessa. Liekki oli tietysti taas Liperiin ajaessamme oksentanut, tällä kertaa peräti kolmesti, vaikka oli saanut ihmisten matkapahoinvointitabletinpalasenkin, tosin ilmeisesti hitusen liian myöhään ennen matkaa.
Kävellessämme takaisin lähtöpaikallemme annoin Liekin juosta vapaana, mikä olikin selkeä virhe. Pikku vainukuonohan otti ja pyyhkäisi pitkin metsiä tarkistamaan kaikki Onnin ja Tytin harjoitusten aikana syntyneet hajujäljet. Taphtui siis juuri se, mitä yritän sen kanssa välttää! No, kantapään kautta, ensi kerralla muistan pitää sen kytkeyttynä harjoituksen jälkeenkin. Helpompi on estää vahinko kuin korjata sitä, luulen. Aika monet, varsinkin nuoret, ja varsinkin lappalaiskoirat, ovat sellaisia oma-aloitteisia hehtaarineniä, että niiden kanssa etsinnässä pitäisi olla tutkapanta mukana. Yritän Liekin kanssa välttää tämän.
Lopuksi Liekki tutustui ryhmätoveri Tyttiin. Tai ainakin yritti. Jännää kyllä, Liekki, joka usein vieraita koiria tavatessaan murisee ja irvistelee, jopa näykkii arkuuttaan, oli nyt kovin reipas ja touhukas ja koetti kaikin keinoin päästä Tytin suosioon mielistelemällä ja kiemurtelemalla. Reilu 1-vuotias Tytti sen sijaan ei oikein tiennyt miten suhtautua pentuun, toisaalta olisi kai tehnyt mieli leikkiä, toisaalta teki mieli olla hurja Lady Domina ja äristen alistaa mokoma hyttynen. On kovaa olla teinikoira, ei enää pentu, mutta ei vielä aikuinenkaan!
Niinpä Liekki sitten temmelsi hetken Onnin kanssa ja koitteli hiukan jäiden kestävyyttä luistelemalla laiturin vieressä ennenkuin kerkesin hätiin (jää onneksi kesti). Rauhallisesti kiinni olemistakin harjoiteltiin, vaikka kyllä se olikin vaikeaa kun ihmiset söivät eväitä ja Onni tallusteli vapaana pihapiirissä.
Kotona olikin sitten mukava väsyneenä kellahtaa uuteen petiin.
Näitä ihanuuksia valmistaa Ryynin emäntä Lapinlahdella. Liekki, kuten muutkin koiramme, ovat erittäin tyytyväisiä asiakkaita!
Lopuksi vielä kuvamuisto toissaviikolta, jolloin kävimme Liekin kanssa Kukkipuussa tapaamassa melkein samanikäistä paimensukuista lapinkoiraa Oilia. Neidoilla oli hyvä meininki, varsinkin ulkona. Sisällä Oili tuppasi tuumaamaan, että ruuat, koskee myös murusia, on tarkoitettu vain Talon Kasvateille, eikä vieraille...
Toissapäivänä sattui Liekin ensimmäinen oikea "tihutyö". Syy oli toki kokonaan minun. Koirat jäivät yksikseen 10 tunniksi, koska työpäivän päätteeksi olin niin selkäkipuinen, etten voinut ajaa kotiin vaan minun oli odotettava Minnan töistäpääsyä. Aamulla olimme vielä lähteneet aiemmin talvirenkaiden vaihtoon. Liekki oli jätetty isojen koirien kanssa vapaasti kämppään eikä karsinoitu porteilla eteiseen.
Kotiintullessa näky oli lohduton. Pissalätäkkö matolla oli toki fysiologinen itsestäänselvyys, eihän pentu yli kymmentä tuntia pysty vielä pidättelemään. Mutta ne ajanvietteet! Kirjahyllystä oli Liekki valinnut revittäväksi juuri sen ainoan kirjan, jota ei saa millään rahalla mistään kirjakaupasta: minun "Kulta-aika lapsuuden" -vauvakirjani! Onneksi täystuhon oli kärsinut vain muutama sivu ja valokuva, suurinta osa oli vain vähän muotoiltu.
Lisäksi Liekki oli sivistänyt itseään tutkimalla "Summa summarum - latinankielisiä termejä" -opusta ja lopuksi osuvasti huvitellut kirjalla nimeltä "Elä sovussa hermojesi kanssa"...
Liekki on sukuloinut ahkerasti viime päivinä. Ensiksi tavattiin Kiira-sisko (Kisuran Kiira) ja Martti-serkku (Hopeaketun Touko Martti) Rautavaaralla sunnuntaina pidetyillä Lappalaiskoirat ry:n syyspäivillä. Kiira ja Liekki olivat kolme päivää liian nuoria osallistuakseen missikisoihin, mutta käyttivät hyvän tovin innokkaaseen temmellykseen ja hammaskalustojensa vaihtamiseen luonnomenetelmällä ("tää ottais sitä koivesta ja puris, oho, irtos hammas"). Martinkin kanssa päätettiin sopia treffit lähiaikoina, että pennut voivat kunnolla leikkiä.
Kiiraan verrattuna Liekki oli melko paljon korkeampi ja jonkin verran rotevampi. Pääkin on Liekillä jykevämpi kuin Kiira-prinsessalla. Sen sijaan pentuna varsin pörröiseltä näyttänyt turkki on Liekillä silottunut eikä se ollut yhtään Kiiraa pitkäkarvaisempi. Monet ihmiset tunnistivat oitis tyttöset sisaruksiksi, kyllä ne niin samanoloisia olivat.
Tänään kävi sitten vierailulla Tanhu-serkku (Hopeaketun Tanhu) Savonlinnasta. Pienen alkukankeuden jälkeen löytyi sama aaltopituus, eikä rymellyksestä ollut tulla loppua. Tanhu osoittautui vielä Liekkiäkin isommaksi (tosin se on 1,5 kuukautta vanhempikin), mutta erittäin kauniiksi ja suloiseksi atleettipennuksi, joka ei ujostelut edes Savu-tätiä, joka yritti hieman hillitä pentujen kohellusta. Kiitos vierailusta, Päivikki ja Mika, toivottavasti tavataan toistekin!
Kävimme Kolilla kävelemässä pikku lenkin (kun ei Liekki vielä isoa jaksa). Pentu oli aivan innoissaan ja sai samaan remmiin kahlehditun Savun melko epätoivoiseksi remakalla retkeilykäytöksellään. Vielä tarvitaan paljon harjoitusta, ennenkuin Liekistä tulee hyvä retkikoira, mutta jostainhan se on aloitettava. Ja itse asiassa Liekki kyllä osasi jo hienosti odottaa jyrkissä ja liukkaissa kohdissa etenemislupaa. Tasaisella maalla se vain otti käyttöön vetovalio-vaihteen ja remmin rajoituksista piittaamatta ryntäili Savun ja ihmisten eteen miten sattui.
Palatessamme autolle saimme vahvistuksen sille, että Liekin matkapahoinvointi on lähinnä psykosomaattista. Liekki alkoi kuolata jo auton nähdessään! Se matkusti kuitenkin kotiinpäin oksentamatta, mikä varmaan ilahdutti Savua, koska tänään Liekki laitettiin sen kanssa samaan häkkiin ensi kertaa sitten heinäkuun, jolloin pennun pieni pää vielä juuttui häkin pienojen väliin...
Naapurin lampaat ovat siirtyneet laitumelle aivan meidän pihamme eteen. Koska autoremontti söi aitabudjetin, on meillä kylläkin lammas(!)aita pihan ympärillä, mutta portti puuttuu.
Vaan ei huolta! Kiltteyden perikuva istua nököttää siinä kohdassa, missä portti olisi, jos se olisi, ja katselee lampaita. Ensimmäisen kerran pimeässä illassa kyllä niitä vähän pelästyi ja möreästi haukkui, mutta sittemmin on harrastanut vain perusteellista tarkkailua.
On se erikoinen pentu. Vakava, mietteliäs ja itsenäinen, toisaalta hassu, riehakas ja kuuliainen. Ihanaisesti oma itsensä!
Nostettiin perunat. Liekkiä kun ei vielä ollutkaan silloin kun perunat pantiin maahan, otti se vahingon takaisin ja osallistui nyt innolla nostoon. Sato jäi vähäiseksi, eikä vähäisimpänä syynä varmaankaan ollut itse asiassa juuri Liekki - kesällä oli muutakin tekemistä kuin kitkeä perunamaata! Rikkaruohoa oli pellossa enemmän kuin perunaa...
Nyt hirvenmetsästyksen alettua on Liekin lenkkeilyyn tullut ihan uusia, jänniä sävyjä. Toissapäivänä isot koirat järjestivät häpeäkohtauksen ryntäämällä pellolla hirvipassissa käkkineitä äijiä kohti raikuvasti haukkuen. Esteri kävi oikein lähituntumassa kertomassa mitä mieltä se on tyypeistä, jotka tunkeutuvat meidän lenkkimaastoihimme. Liekki ei osallistunut mielenilmaukseen vaan olisi mennyt tutkimaan setien pyssyjä. Kiltisti tuli kuitenkin kutsusta luokse.
Tänään oli Minna saanut hinata ja tuupata Liekkiä oikein urakalla kun lenkki oli kulkenut maantietä pitkin ja taas oli ollut hirvimiehiä pellolla. Liekkiä kiinnostavat ihmiset niin tavattomasti, että ohi kulkeminen oli ollut yhtä pysähtelyä ja istahtelua. Liekki on kova istahtelemaan aina kun asianlaidat vaativat sen mielestä pohtimista tai tarkkailua.
Ihmiskiinnostus on tietenkin enemmän kuin hyvä asia ajatellen Liekin koulutusta ihmisten etsintään periaatteella "jos vielä kuitenkin joskus". Savun kanssahan me olemme hälytysryhmäläisiä evp, johtuen siitä että hälytysryhmämme on Tampereella ja me täällä Pohjois-Karjalassa. Liekin kanssa on kuitenkin myös tarkoitus harjoitella tarpeellisia taitoja kaiken varalta. Ja onhan se mahdottoman hauskaakin!
Perjantain harjoituksessa Liekki vielä "sunnuntaikäveli" eli löysi vahingossa ilmavainuisesti ja jälkeä seuraamalla kaksi kadonnutta. Jatkossa aion keskittyä ilmaisun opettelemiseen operantisti ja maastossa jäljestämiseen ennen lumien tuloa. Talvellakin toki harjoittelemme, luultavasti kytkettynä etsimistä ja hajun ilmaisua sekä luvan pyytämistä hajun seuraamiseksi. Liekki on kovin itsenäinen ja rohkea eikä sillä ainakaan vielä ole liiemmin yhteistyöhalua. En aio antaa sen oppia kaahittelemaan kovasti omin päin.