Merkintöjä

Huhtikuu 2007

Kauan odotettu pääsiäisloma on takana. Olin niin hehkutellut sillä ajatuksella, että laitetaan sukset jalkaan ja ahkio perään ja singahdetaan tunturiin... mutta kuinkas sitten kävikään, montypythonisti "something completely different". Viimesyksyiseen tapaan minulle iski ilmeinen Lappiinlähtöestovirus eli keuhkoputkentulehdus, joten ähkiöinti jäi haaveiluasteelle. Pohjoiseen kumminkin lähdettiin, tyystin tyttöporukalla tällä kertaa, sillä nasseilla oli kiima vielä lopuillaan ja Savulla juuri alkanut, joten Sampo joutui jäämään joukosta. Essukin meni lepokotiin, koska on mahdotonta edes kuvitella katselevansa (ja kuuntelevansa) sen hysteeristä huohotusta ja silmienmuljauttelua halki Suomen, kun se ahistaa jo Valkeakoski-Tampere -välilläkin.

Aluksi suuntasimme keskiviikkoiltana Kuopioon Minnan ja Liekin uutta kämppää katsastamaan. Liekistä oli hurrrjan mukavaa nähdä minut, mutta ei ollenkaan mukavaa nähdä Savua, Siriä ja Lumoa. Hyvin tytöt kuitenkin toimeen taas tulivat, vähän piti vahtia ettei juuri kiimansa aloitushuumassa entistäkin tiukkapipoisemmaksi muuttunut Savu olisi kurmuuttanut Lieksua (ja Siriä, jota se täräyttikin yhtäkkiä jonkun leluasian tiimoilta, mutta vahingoilta vältyttiin). Torstaiaamuna Liekki jo leikkikin Lumon kanssa, ihan kuin "ennen vanhaan". Lumostahan Liekki-täti oli aivan yhtä ihana kuin pikkupentuaikoinaankin.

Kuopiosta matka jatkui Kajaaniin, jossa nasseilla oli treffit veljensä Vihtorin kanssa. Koko ajomatkan sää oli kirkas ja aurinkoinenkin, mutta heti kun Kajaanissa saattiin SIMO ja kamera autosta, alkoi älytön tuuli ja lumituisku, joten kuvan kuvaa ei minun muistikortilleni tallentunut. Onneksi Vihtorin isäntä sai ikuistettua muutamia hauskoja otoksia sisarusten äänekkäästä tapaamisesta. Todettiin Lumon ja Vihtorin olevan edelleenkin hyvin samannäköisiä, vaikka Vihtori olikin syyskuusta miehistynyt, ja todettiin myös sekä Lumon mutta erityisesti Sirin olevan tavattoman kova räkytyskone veljensä seurassa.

Kajaanista huristelimme Hyrynsalmelle ja veimme nassien kasvattaja-Suskille tuliaisiksi lumituiskun. Niinpä haaveillut hienot potretit koirista jäivät täälläkin ottamatta. Kävimme kuitenkin pienellä lenkillä ja oli hienoa huomata miten vähällä narinalla ja karvojen nostelulla SIMO, Savu ja Mesi tulivat toimeen.

Rovaniemelle illalla saavuttuamme sää oli taas kirkas ja kaunis - ja kylmä! Keuhkoputkille ei todellakaan tehnyt hyvää tuo arktinen viima. Ilta- ja aamulenkki kaupungissa jäivät lyhyiksi teputteluiksi, mutta saatiin sentään kännykkäkameralla ikuistettua, miten tyylikkäästi Lumo pitkäperjantaiaamun hiljaisilla kaduilla ilman remmiä osasi käyskennellä.

Ja eikun kohti pohjoista. Suunta oli selvillä, mutta tarkempi asentopaikka varmistui vasta matkalla. Löysimme itsemme Sodankylän läheltä, rauhallisesta eräparatiisista Saittajoen rannalta. Kämppä oli hurmaava ja sää loistava. Tautitilanteestani johtuen jäin lauantaina makoilemaan kirjojen ja nassien seuraan kun Ruska, Jussi ja Savu lähtivät hiihtoretkelle Kaarestunturille. Savu olikin ollut aivan onnesta soikeana kun oli päässyt ilman nuorisoa reissuun. Porot oli seudulla koottu aitauksiin, joten se sai vapaasti tepsutella ihmisten mukana ja välillä vähän omiakin mutkia, Savuhan ei koskaan kauaksi ihmisten luota poistu. Hankikanto oli koiralle riittävä, joten mukava oli Savun liihotella iloisesti menemään upeassa kevätsäässä. Nassit joutuivat tyytymään pieneen kirmailuun minun valvovan silmäni alla kämpän lähipiirissä, mutta kovin onnellisilta nekin vaikuttivat tonkiessaan, painiessaan ja piehtaroidessaan lumessa.

Yhden aamusapuskan yhteydessä sattui koirahistoriani ensimmäinen vaaratilanne luun kanssa. Olin laittanut Savun ja Lumon kämpän kuistille syömään Minnan pakastimestaan meille mukaan kaivamia poronluita, jotka eivät olleetkaan selkärankaa tai muuta vähän pehmeämpää osaa vaan kovaa kinttua. Koirat nakersivat niistä lihansuikaleita kuitenkin innolla. Yhtäkkiä kuului kuistilta omituista ynisevää ääntä. Mennessäni katsomaan tapasin Savun istumassa heti oven takana, kuono ylöspäin, kuola suusta valuen. Iso luunsälö oli takertunut sen kulmahampaan ja ikenen väliin! Hetken vaihtoehtoja punnittuani - a) paniikki b) homman hoitaminen - päädyin laittamaan kuistilta löytyneen vanhan poronsarven Savun leukojen väliin estämään sen mahdollinen käteeni rouskaisu, ja sitten eikun hitaasti ja varovaisesti vääntämään luuta irti. Huh! Selvittiin onneksi säikähdyksellä, ikenestä tuli vain vähän verta, hammas ei murtunut eikä Savu purrut minua käteen. Luut keräsin kyllä sitten pois. Tulipa taas kerran todettua, että Savulla on niin valtava puruvoima, ettei sille ole temppu eikä mikään halkaista sellaista luuta, jota muut koirat vain nakertelevat päältäpäin. Ja enpä tosiaankaan edelleenkään koskaan jätä koiria vahtimatta ruokaluidensa kanssa.

Kämpällä poikkesi muutamaan kertaan väkeä, onneksi ensimmäisen kerran juuri kun Savu oli hiihtoretkellään ja vain nassit "kotona". Nuo hassut sisarukset kun eivät edes haukkuneet tulijoita, eikä Siri vaivautunut nousemaan sängyn alta kun sattui olemaan siellä torkkumassa. Lumo tietysti kampesi heti vieraiden syliin. Poromiehelle olisi Lumo koiraksi kelvannutkin, oli kuulemma raavaan miehenkin pakko sitä silitellä ja kehua kun oli niin suloinen! Savu kyllä myöhemmin haukkui tulijat pystyyn, mutta rauhottui sitten rapsuteltavaksi huomattuaan ettei ollut aihetta muihin toimenpiteisiin. Arvostan siinä tuota vahtimistaipumusta, on jotenkin turvallisempi olo sen kanssa kun tietää sen ilmoittavan kaikki hiipparit, niin asialliset kuin asiattomatkin. Lumosta ei vahdiksi olisi, niin onnellinen se on kun ihmisiä näkee. Siriä taas ei joko kiinnosta tai vähän jännittää, sillä se mieluumminkin vieraiden tullessa tulee oman väen rapsuteltavaksi. Hassun erilaiset siskokset!

Maanantaina pääsin minäkin tautivuoteeltani tunturiin lumikengillä ja SIMO myös, omilla tassuillaan. Tavattoman hienosti nassit osasivatkin irrallaan retkeillä, vain kerran lähti Siri kielloista huolimatta lintuja jahtaamaan. Muuten ne pysyttelivät lähellä, touhusivat omia touhujaan,. painivat keskenään ja kävivät välillä pomppimassa syliin (Lumo) ja katsomassa saisiko jotain syötävää (Siri). Savu lönkytteli mukana kuin vanha koira. Tuli ihan mieleen ne ajat, jolloin Savu oli se ympäriinsä liehuva nuorison edustaja, jota sai olla vahtimassa, Fannin pitäessä ihmisiä silmällä. Niin on aika kulunut ja osat vaihtuneet, Fanni on siirtynyt taivallisiin paimenjoukkoihin ja Savu pitää ihmisistä huolta, nuorison temmeltäessä huolettomina.

Kotiin ihanalta lomalta palattiin taas Rovaniemen ja Lahden kautta kautta tiistaina. Hain Essun heti yöllä hoidosta. Soitin etukäteen, ettei tarvitsisi pimputtaa ovikelloa ja herättää koko rivitaloaluetta Essun haukunnalla. Vaan eipä vanha höppä edes huomannut kun tulin sisään! Juttelimme siinä pitkän tovin isän kanssa Astan pakatessa Essun tavaroita kassiin. Vasta broilerinsiipirasian napsahtessa Essu sinkaisi esiin sängyn alta. Se ilahtui kyllä minut huomatessaan, mutta ei puhettakaan että olisi tavalliseen tapaansa alkanut hirmuisen intoräkytyksen ja poukkoilun ovella. Päinvastoin, minusta tuntui ettei se ollenkaan olisi halunnut kotiin, niin pää riipuksissa ja se tuulikaapissa istui. No, kukapa mudi tahtoisi takaisin porokoirien seuraan saatuaan olla viikon silmäteränä. Lumo vielä kehtasi murista Essulle nostaessani sitä autoon. Kotona kuitenkin porukka oli taas hyvää pataa - ja lenkillä piipahtaessamme Savu ja Essu yhtäkkiä intoutuivat astumaan toisiaan, tai oikeastaan vain Essu astui Savua, kuten aina ennenkin. En nenäliinatestillä kyllä ole vieläkään saanut selville onko sillä kiima vai ei (yleensä niillä on Savun kanssa samaan aikaan), mutta ehkä se on vain niin vähävuotoinen - tai sitten se haluaa astua Savua vaikkei olisikaan itse kiimassa. Ota näistä pösilöistä selvä.

Ai niin, epäkronologisesti pitää vielä intoilla Lumon etsintäjuttuja. Käytiin pari viikkoa sitten viimeksi reeneissä ja Lumon vuoro oli kiimasta johtuen viimeisenä. Oli ehtinyt tulla jo pimeä, mutta se ei kyllä haitannut, sillä maalihenkilöillä oli valot, joilla he näyttivät merkin kun Lumous oli heidät löytänyt. Sitten kutsuin ja Lumo tuli. Nyt se loikkasi minua vasten oma-aloitteisesti, näyttökin meni hyvin ja maalihenkilöt kertoivat ettei se pyrkinyt syliin eikä ylenmäärin touhunnut heidät luonaan, paitsi yhden kohdalla intoutui tuikkasemaan puikkonokkansa kohti henkilön päätä kun tämä nosti kätensä otsalle otsalamppua päälle laittamaan. Ainoa mietityttänyt asia oli palkitseminen. Sain neuvoja, että minun kannattaisi kuitenkin antaa maalihenkilöiden tarjota Lumolle pieni "ykkösnami", että se varmasti malttaisi käydä ihan perillä asti. Samoin nyt minulta tuleva namipurkki voisi olla maalihenkilöllä valmiina, vaikka siitä syötäisiinkin vasta kun olen itsekin paikalla näytön päätteeksi. Tällä pyrittäisiin varmistamaan Lumon suurempi into lähteä heti näytölle. Nyt se välillä halusi ensin nuuhkia muut mukana olevat ihmiset.

Joka tapauksessa näyttää siltä, että olen valinnut Lumolle ihan oikean ilmaisutavan, niin innoissaan nassi kuitenkin juoksee molempiin suuntiin. Sen etsintätyyli miellyttää minua myös, vaikkakin vauhtia voisi ehkä olla vähän vähemmän, mutta se on innokas, sen ruumiinkieli on helppolukuista ja se pitää minuun yhteyttä. Odotamme innolla kevään tulevia harjoituksia ja jäljestysreenejä myös!

Ja vielä: Lumosta on irrotettu kevään ensimmäinen punkki - jo MAALISKUUN puolella! Haluan asumaan pohjoiseen...