http://lumirae.net/cavecanem/
http://lumirae.net/cavecanem/
Liekki antaa ihan uuden merkityksen termille "pihalla pysyvä". Pentu-peijoona pysyy pihalla niin hyvin, että sitä on aika vaikea välillä saada sisälle. Meillä käydään joskus, varsinkin aamuvarhaisella ja iltamyöhällä, neuvotteluja ovenraossa: "Liekki-kulta, tule sisään, yö saapuu". Ruokakupin vilautus saa sentään pikku ahmatin viuhahtamaan kiireesti sisätiloihin. Pienemmällä makupalalla palkitessa saattaa käydä niin, että pentu vilahtaa jo takaisin ulos ennen kuin ovea ehditään sulkea.
Liekki myöskin useimmiten pötkii takapihalle pakoon kun näkee pannan ja remmin. Lenkille se ei mieluusti pihasta lähde edes isojen koirien vanavedessä, jää kuitenkin haikeana portin taakse sitten katselemaan kun muiden kanssa lähdetään. Outo pentu.
Liekki pääsi eilen Onni-sedän mökille Matkalammelle virkistäytymään. Ohjelmassa oli mustikanpoimintaa, metsässä sinkoilua, rannan ruoppausta, veneen tutkimista, jalkapalloa ja yleistä riehuntaa sedän kanssa, nukkumista autossa ihmisten saunoessa ja lopuksi vielä tutkimusmatkailua ja tilanteen tarkkailua sisällä mökissä. Kylläpä nukutti vielä tänä aamunakin makoisasti!
Edellisistä merkinnöistä onkin jo ehtinyt kulua aikaa. Ensin olin Savun kanssa Patvinsuolla patikoimassa ja sillä välin oli ukkonen rikkonut adsl-modeemini.
Liekki on tietenkin käyttänyt ajan hyväkseen ja kasvanut kovasti. Rahille, jolle se mahtui meille tullessaan kokonaan nukkumaan, se edelleenkin yrittää mönkiä leluinensa. Suunnittelemmekin jo sille säkkituolin hankintaa!
Minulla on ollut viime päivät vähän huono omatunto Liekin vuoksi. Ennen pennun tuloa olin päättänyt olla erittäin hyvä ellen täydellinen koiranomistaja ja laumanjohtaja. Siihen kuuluisi tietenkin myös pennun suojeleminen ikäviltä kokemuksilta. Kuinka ollakaan, hyvät aikeeni eivät toteutuneetkaan.
Olimme lauantaina Leilan lampolantyhjennystalkoissa ja Liekki oli mukana. Sille olisi ollut siellä ikätoveriseuraa, mutta myös mukana ollut reilun vuoden ikäinen narttu ei antanut pentujen aloitella leikkiä keskenään vaan yhtäkkiä jahtasi pelosta kiljuvan Liekin automme eteen, johon pentu kellistyi. Tämä nuori narttu ei alistumiseleestä piitannut, vaan kuritti pentua, ja tämä hälinä taas sai pihassa olleista aikuisista koiristakin kaksi liittymään porukkaan. Tosin ne vain lähinnä haukkuivat ympärillä, samoin kuin Liekin ikäinen pentu. Joka tapauksessa tilanne oli hyvin kiihkeä ja varmasti Liekille todella pelottava.
Kaikki kävi hyvin äkkiä, mutta koska koirat eivät huutamalla Liekin luota peruuttaneet, jouduin tempaisemaan ne karvoista kauemmas. Liekki pujahti piiloon auton alle, mutta tuli kuitenkin heti kutsuttaessa syliini. Pidimme mut koirat kauempana ja Liekki rauhoittui sylissä nopeasti. Mitään haavoja tai muita vammoja sillä ei ollut. Hetken kuluttua se jo tepasteli pihassa reippaasti ja tuli sisälle toisen pennun ja talon omien aikuisten koirien kanssa ihan pelottomana.
Koska Liekki jo muutenkin on aina aluksi toisten koirien seurassa melko pelokas, mietin kuitenkin tapahtuman vaikutusta sen myöhempään sosiaaliseen käyttäytymiseen. Toivottavasti pelkoni on turha ja perusluonteeltaan rohkea Liekki karistaa ikävät muistot pikku hartioiltaan pian. Pahimmassa tapauksessa siitä tietenkin voi kehittyä Esterin kaltainen sosiaalisesti erittäin epävarma koira, joten ainakin aion pitää visusti huolen siitä, ettei tällaista pääse enää toiste tapahtumaan. Koirat ovat etenkin laumassa kuitenkin aina arvaamattomia, vaikka kuinka olisivat yksistään kilttejä. Joukossa tyhmyys tiivistyy.
Kävimme heti seuraavan päivänä Liperissä kyläilemässä niin, että Savu oli mukana Liekin turvana ja talon koirat Kapu, Vilma, Auvo ja Kumma omissa tarhoissaan. Liekki ja Savu saivat istua saunomisen ja syöpöttelyn ajan upeassa vierastarhassa ja katsella hevosta ja poneja, jotka laidunsivat aivan tarhan tuntumassa. Minkäänlaisia pelkotiloja ei Liekillä näyttänyt olevan, vaan se kaiveli ensin pari pikku kuoppaa ja kävi sitten tarhan ovelle rauhassa nukkumaan.
Maanantaina kävi vielä Onni-setä tapaamassa kummipentuaan, ja hillittömällä innolla Liekki houkutteli setää hurjiin leikkeihin. Takapihalla kävi melkoinen melske kolmen porokoiran temmeltäessä päättömästi. Tämä koirakokemus ainakin oli Liekille vain ja ainoastaan sataviisiprosenttisen positiivinen.
Tänään 12 viikkoa täyttävä Liekki käväisi eläinlääkärillä rokotettavana. Matkalla se puklasi vatsalaukkunsa sisällön jo kahden kilometrin päässä kotoa, vaikka ruokailusta oli kulunut jo yli 7 tuntia. Ostinkin lääkärisedältä Easy Travel -matkapahoinvointipillereitä, jotta pentupolon öklövaivasta vihdoin lopullisesti päästäisiin. Toivotaan parasta.
Männä viikolla Liekille tulikin autoilua oikein roppakaupalla. Olin torstaista sunnuntaihin Kuhmon Saunajärvellä Hukkavilla-tapahtumassa kouluttamassa eli vetämässä etsintäkoiraharjoituksia ja otin Liekin maskotiksi mukaan.
Hyvä päätös! Pentu sai puhua koiraa oikein urakalla useamman aikuisen ja yhden pentukoiran kanssa, tutustua eri-ikäisiin ihmisiin, autoilla kolmessa eri autossa, etsiä kadonneita henkilöitä polun varresta, olla yksin vieraassa huoneessa, tippua laiturilta usemman kerran, ruopata rantahietikossa, säntäillä pitkin mättäitä, nuuhkia hevosen takakavioita, katsella ihaillen salamoivaa ukkostaivasta - todellinen pikkupennun puuhamaa!
Totesin Liekin muistuttavan luonteeltaan ensimmäistä koiraani Maffea. Liekkikin pitää maailmaa omana henkilökohtaisena viihdykkeenään, se hilluu elämässä eteenpäin imien fiilareita sieltä, elämyksiä täältä, ja tarkistaa vain puolihuolimattomasti minun olemassaoloni tilan, eikä siitä aina jaksa paljon perustaa. Saammekin varmaan harjoitella ihan varta vasten yhdessäoloa tämän rohkean ja reippaan nakeron kanssa. Vaan enpä todellakaan valita. On ihanaa kun pentu rakastaa ihmisiä, menee rohkeasti uusiin tilanteisiin, ei pelästy vähästä ja jos pelästyykin niin voittaa pelkonsa.
Kuva: Kirsti Lilja
Leirillä oli mm. komea vaalea lapinkoiranarttu Jatu, jota Liekki aluksi pelkäsi niin, että pieni nuppi vain tutisi sen muristessa jostain auton helmapellin alta mokomalle jääkarhulle. Vaan eipä sen luonto antanut periksi jäädä nyhveröksi. Loppujen lopuksi tilanne kääntyikin päinvastoin, kun Liekki innoissaan alkoi heittäytyä väkisin Jatun eteen, alle, päälle ja kaulavilloihin, eikä Jatua enää siinä vaiheessa olisi voinut penturepale vähempää kiinnostaa.
Laiturilta pikku kiitäjä kirmasi itsensä järveen heti kärkeen, mutta sen sijaan että olisi jäänyt pitkäksi aikaa vikisemään korviin mennyttä vettä, rynni se hetken päästä takaisin laiturille - ja aina välillä humpsahti uppeluksiin veden syleilyyn. Saatuaan tarpeeksi ihanien nuorten naisten Oonan, Oprin ja Annan uimaseurasta Liekki siirtyi kaivelemaan rantahiekkaan kuoppia ja puhaltelemaan nenustaan kuplia veden alla. Siellä se lopulta yksistään touhusi niin että rannasta vain lätinä kantautui.
Sunnuntainen kotimatka sujui tiiviissä tunnelmissa pikkubussissa, jonne hyvin mahtui kolme naista, yksi tyttö, yksi poika, lapinporokoirat Urho ja Liekki sekä pikkuinen Ella-vauva, ja trailerissa vielä Ritukka-hevonen. Liekki pötkötteli kaikessa rauhassa auton lattialla, vaikka Ellan huono vointi purkautui välillä hyvinkin äänekkäänä protesti-itkuna. Tällä matkalla Liekki ei oksentanut kertaakaan eikä edes kuolannut, ei vaikka matkusti välillä Annan sylissäkin penkillä. Ettei vain olisi pennulla ns. kuudes aisti, joka osoittaa että tämä murheenkryyniautomme olisi syytä vaihtaa parempaan, kun ei muissa autoissa voi pahoin...
Menneiden päivien elämysten määrää ja laatua ei hevillä ylitetä. Tämänpäiväinen eläinlääkärikäynti oli kyllä Liekin mielestä ihan ylimainostettu juttu. Se veteli jo sikeitä odotushuoneen nahkasohvalla kun aikataulu oli vähän jäljessä ja haukkua komensi eläinlääkärisetää, kun tämä liian kauan piteli rokoteruiskua käsissään. Jälkeenpäin kävimme kaupunkikävelyllä Joensuun keskustassa, kuuntelemassa ne pakolliset "onko siinä seefferiä" ja "ihana pystykorva!" -kommentit.
Tilastomerkintöjä: Liekki painaa 6.3 kiloa, on pissannut iloisesti vessan matolle, vaikka muuten on lähes sisäsiisti (pissat kasvissoseen syönnin jälkeen yöllä paperille, muuten ulos, kakat aina ainoastaan ulos) ja on siirtynyt syömään kolmesti päivässä.
Se on tapahtunut. Korvat ovat pystyssä! Tosin oikea korva vielä lupsahtaa väsyneenä ihan alas asti ja vasenkin lurpattaa Liekin juostessa, mutta ihka selvät porokoirahöröttimet ne ovat. Kehityskaari on ollut laaja:
7.5 viikkoa
Molemmat korvat lupassa.
8 viikkoa
Molemmilla korvilla pientä yritystä ylöspäin.
9 viikkoa
Taantuma: molemmat korvat päätä myöten kuin Paavo Ruotsalaisen tukka
10 viikkoa
Vasen korva alkaa hinautua ylöspäin.
10.5 viikkoa
Vasen korva ponnahtaa pystyyn.
11 viikkoa
Molemmat kuuloelimet ottavat signaaleja vastaan täydellä teholla.